Tampereen teattereissa sukelletaan syntiselle 20-luvulle

Molempien isojen tamperelaisteattereiden tämän syksyn suurmusikaalit ammentavat viihdettä 1920-luvun rikostentäyteisistä legendoista. Tampereen Teatteriin yleisöä vetää Kolmen pennin ooppera, Työväen teatterissa puolestaan viihdyttää jazz-musikaali Chicago.

teatteritaide
Tampereen teatterin Kolmen pennin ooppera
Puukko-Mackiena Natalil Lintalan (Polly) kanssa Kolmen pennin oopperassa Tampereen TeatterissaYLE / Petri Aaltonen

Vaikka musikaalien tapahtuma-aika on 90 vuoden takana, tekijät tuntevat silti olevansa lujasti kiinni nykyajassa.

- Mehän löydämme tästä yhteiskunnasta, tulevaisuudesta ja menneisyydestä ihan samat asiat: kerjäläisiä, rahaa, valtaa. Tämä on jokapäiväistä asiaa. Paha saa periaatteessa aina palkkansa -mutta ei välttämättä aina joka tilanteessa, sanoo Puukko-Mackieta Tampereen teatterin lavalla esittävä Jukka Leisti..

Ohjaaja Mikko Viherjuuren mielessä Bertolt Brechtin teksti ja Kurt Weillin musiikki ovat olleet jo pitkään.

- Kolmen pennin ooppera on kaikkien musikaalien äiti. Ilman tätä teosta ei olisi Cabareta eikä Chicagoa. Muuten esimerkiksi Chicago ja Brechtin teos ovat todella erilaisia. Nykymusikaali pyrkii lähinnä miellyttämään, ja sitä miellyttämistä nyt on teatterissa ainakin Tampereella yllin kyllin. Tällainen akateeminenkin ote röyhkeään tekstiin voi ehkä olla pureva, Viherjuuri pohtii.

Myös Työväen teatterin Chicago linkkaa suoraan tämänpäivän uutisiin. Ohjaaja Tiina Puumalainen uskoo, että teoksen moraalikäsitykset sopivat hyvin tähän päivään vaikka alkuperäinen tarina on lähes sata vuotta vanha.

- Ehkä 20-luvun Chicagossa ja meidän 2000-luvun Suomessa on jotain vähän samaa moraalin meininkiä. Tuntuu ajankohtaiselta ja tärkeältä käsitellä sitä, miten julkisuus vaikuttaa koko yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Suurtuotannoissa näyttelijät saavat pistää kaikki taitonsa likoon, sanoo Chicagon toista pääroolia, Roxya, näyttelevä Petra Saaristo.

- Tämä on minulle ensimmäinen musikaalirooli ammattiteatterissa, ja olen huomannut, että siihen pitää kehitellä ihan omia taktiikoita ja tekniikoita. Kun tanssii, siinä on ihan oma keskivartalon hallintansa, ja kun laulaa, käytetään eri lihaksia. Se, miten rytmittää hengästymisen kanssa laulamista ja sitä korkokengillä tepastelua, se on haastavinta.

Lähteet: YLE Tampere