Tutkijoiden työnkuva hukassa rokoteuutisissa

Hyvin harvoin tieteelle annetaan niin paljon palstatilaa kuin viime viikkoina. En usko että suuri yleisö on kuitenkaan päässyt viisastumaan näiden uutisten avulla. Lähinnä kirjoitukset ja keskustelut ovat maalanneet sangen erikoista kuvaa tieteentekijöistä, tutkimuslaitoksista ja tieteellisen tiedon hyödyllisyydestä.

Kotimaa

Suurin jupakka on koskenut sikainfluenssarokotetta ja kysymystä, onko se aiheuttanut narkolepsiaa eli aivosairautta, jossa ihminen nukahtelee pakonomaisesti ja hallitsemattomasti. Jupakan aikana lehdissä on kirjoitettu, että tutkijat ovat pimittäneet haittaepäilyjä, rikkoneet ilmoitusvelvollisuutta, salanneet havaintoja ja antaneet turhamaisuuden ja kunnianhimon mennä vastuullisuuden edelle.

Tällaiset väitteet osoittavat, että tutkijoiden työnkuva on ymmärretty hiukan väärin. Tutkijoiden tehtävänähän on tuottaa uutta, luotettavaa tietoa. Luuloja kaikilla on jo omasta takaa. Työtään tutkija tekee muun muassa Suomen Akatemian tutkimuseettisten ohjeiden mukaan sekä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja sairaanhoitopiirien eettisten toimikuntien valvonnassa. Kuri on siis kova, vaikkei sitä viimeaikaisten kohujen perusteella uskoisi.

Tieteellisen tiedon vaatimukset ovat tiukat ja tutkijoilta edellytetään, että tutkimustulokset ovat luotettavia ja uskottavia. Tietoa pitää kerätä systemaattisesti ja riittävästi ja tuloksia pitää arvioida ja koetella useista näkökulmista. Jos tutkimuksissa käy ilmi jotain kiinnostavaa, tulokset käyvät vielä läpi kovan seulan ennen pääsyä parhaisiin tiedelehtiin. Tutkijat itse kyllä haluaisivat saada tutkimuksensa kuuluviin ja näkyviin mahdollisimman nopeasti. On kuitenkin kaikkien parhaaksi, että tiedeyhteisö tarkistaa tutkimuksen ja etsii mahdolliset virheet ennen kuin asiat julkistetaan. Siinä juuri on tiedon ja luulon ero.

Tässä jupakassa on kuulunut myös järjen ääniä, jotka ovat yrittäneet tuoda esiin luotettavan tiedon tärkeyttä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli HUS:n professori Heikki Peltola kertoi elokuun lopulla Helsingin Sanomien sivuilla kansantajuisesti, että kovat faktat eivät toistaiseksi riitä rokotteen syyttämiseen. Hän muistutti myös, miten kävi 1990-luvun lopulla vastaavassa rokotekohussa Britanniassa, kun asiassa hutkittiin ennen kuin tutkittiin.

Kyseisessä kohussa väitettiin hyvin pienen aineiston pohjalta ja aiheettomasti, että tuhkarokon, sikotaudin ja vihurirokon vastainen MPR-rokotus aiheuttaisi autismia. Ihmiset eivät uskaltaneet rokotuttaa lapsiaan entiseen tapaan mistä seurasi tuhkarokkoepidemioita, tuhansia lapsia sairastui eikä kuolemiltakaan vältytty.

Meidän omassa kohussamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL on yrittänyt rauhoitella kansaa. Heidän verkkosivuillaan annetaan tietoa asiasta ja todetaan, että tämänhetkisen kansainvälisen tiedon valossa näyttää epätodennäköiseltä, että narkolepsian ja sikainfluenssarokotteen välillä olisi yhteys. Ajatus ja epäily ovat kuitenkin jääneet kummittelemaan ihmisten mieliin.

Kun kyse on ihmisten terveydestä, on tärkeää, että asioita punnitaan ja päätöksiä tehdään ennen kaikkea tiedon eikä luulojen varassa. Tällaisille kohuille on kuitenkin tyypillistä, että tiedotusvälineissä kaikki saavat tasapuolisesti äänensä kuuluviin: haastatellaan rokotuksia vastustavaa tutkijaa ja niitä puoltavaa tutkijaa, kysytään vanhemmilta, vieläkö he haluavat rokotuttaa lapsiaan, ja pyydetään narkolepsiaa sairastavaa kertomaan kaikille, kuinka hankalaa sairauden kanssa on elää. Tunne-, kokemus-, järki- ja tiedeperusteiset kannanotot laitetaan siis päivälehdissä samalle viivalle. Sitten huutoäänestetään.

Ei ihme, että päällimmäisenä monilla korostuu suuri hämmennys ja vankka epäily rokotuksia, tutkimuksia ja tutkijoita kohtaan. Asiaan perehtymättömän on hyvin vaikea hahmottaa, mikä tässä on totuus, mitä asiassa pitäisi ajatella ja miten pitäisi toimia.

Toki me tieteentekijätkin sorrumme huonoon ajatteluun ja usein on vaikea luopua omasta teoriasta vaikka löytyisi vastaesimerkkejä ja tulkintojen luotettavuutta olisi epäilty. Tiede johtaa kuitenkin muita menetelmiä todennäköisemmin siihen, että ymmärrämme ympäröivää maailmaa. Tieteentekijöillä ei ole valmiita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin, eikä kaikkia kiinnostavia kysymyksiä edes voi ratkaista tieteen keinoilla. Mutta kun kyse on ihmisten terveydestä tai muista isoista päätöksistä, mielipiteet, hajanaiset havainnot, vaikutelmat ja uskomukset eivät riitä. Tarvitaan pätevää tutkimusta ja luotettavaa tietoa.

Toivottavasti tutkimusmaailma saa jatkossakin käyttöönsä yhtä paljon palstatilaa kuin tänä syksynä. Tutkijana toivoisi, että palstoja täytettäisiin sillä valtavalla määrällä tutkittua ja luotettavaa tietoa, mitä löytyy tutkijoilta ja tieteellisistä julkaisuista.

Tieteentekijöillä olisi paljon annettavaa kaikenlaisten päätösten tueksi, jos heitä vain halutaan kuunnella. Kohu-uutisia tieteestä saa aikaan harvemmin, eikä niiden pohjalta kukaan tule yhtään viisaammaksi.

Lähteet: Virpi Kalakoski / YLE Radio 1:n Ykkösaamun kolumnisti