Vaara vaanii työmatkoilla

Tuliko taas lähdettyä töihin viime tipassa ja kiukunpuuskan vallassa? Jos näin kävi, on riski täräyttää esimerkiksi kolari kohonnut. Työmatkoilla tapahtuu vuosittain lähes 20 000 tapaturmaa ja ne nakertavat työnantajien kukkaroista merkittävän summan euroja.

Kotimaa
YLE / Arttu Horttanainen

Liikenne on työpäivän vaarallisinta aikaa monella toimialalla. Puolet työkuolemista sattuu liikenteessä ja työmatkatapaturmia tilastoidaan kaiken kaikkiaan Suomessa vuosittain noin 15 000 - 20 000.

Työmatkat kotoa töihin ja töistä kotiin kuuluvat työsuojelun piiriin ja siksi työmatkatapaturmista aiheutuu työnantajille merkittäviä kustannuksia.

- Työnantajan tapaturmavakuutus korvaa, jos työmatkalla sattuu vahinko eli siitä tulee kustannuksia myös työnantajalle. Tämän vuoksi työnantajan, yritysten ja työsuojelun kannattaisi olla kiinnostuneita työmatkojen turvallisuudesta. Usein kuitenkin koetaan aika vaikeaksi vaikuttaa siihen, kun työntekijät painavat työpaikan oven kiinni ja lähtevät viettämään vapaa-aikaa, kertoo Liikenneturvan aluepäällikkö Leena Piippa.

Liukastumiset ja kaatumiset tyypillisimpiä turmia

Työmatkoista valtaosa tehdään henkilöautoilla, mutta tavallisin työmatkatapaturma sattuu kevyessä liikenteessä. Tavallisimmat ja yleisimmät turmat ovat jalankulkijoille ja pyöräilijöille sattuneita kaatumisia ja liukastumisia.

- Tyypillisessä työmatkatapaturmassa, kun liukastutaan pihalla, murretaan käsi ja siitä seuraa, että saadaan parin kuukauden sairasloma, niin kustannukset on keskimäärin noin 11 000 euroa, josta työnantaja saa ehkä vakuutuskorvauksina kolmanneksen eli valtaosa jää työnantajan muuten korvattavaksi. Sitten tulee sijaisten palkkaaminen ja perehdyttäminen, mahdolliset tuotannon viivästymiset ja niin edelleen, toteaa Piippa

Vakavimmat työmatkaturmat tapahtuvat autoliikenteessä. Ja kun kyse on ihmishenkien menetyksistä ja elinikäisistä vammoista, aihetuu niistä jo satojen tuhansien eurojen kustannuksia, henkisistä kärsimyksistä puhumattakaan.

Pahoihin tapoihin vaikea vaikuttaa

Tuoreen Soprano Oyj:n teettämän Kansallisen Työmatkaliikennetutkimuksen mukaan kuljettajat arvioivat kiireen, äkkipikaisuuden ja väsymyksen suurimmiksi riskeiksi työmatkaliikenteessä.

- Lähtötilanne liikennekulttuurin parantamiseksi on hyvä, koska suomalainen autoilija tunnistaa omakohtaiset vaaratekijät. Vaikeinta onkin oman käyttäytymisen muuttaminen, vaikka ongelma näyttää olevan tiedossa, sanoo Soprano Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tenhunen.

Leena Piipan mukaan työpaikkojen työsuojelussa kannattaisi korostaa turvavälineiden käyttöä työmatkoilla. Ne ovat aika edullisia, kun kyse on riskien pienentämisestä ja onnettomuuksien ennaltaehkäisystä.

- Ja kyllä riskiä voi vähentää myös sillä, että lähtee töihin vaikka viisi minuuttia aikaisemmin, Piippa vinkkaa.

Lähteet: YLE Keski-Suomi