32 tuntia ja olet valmis ovelle?

Järjestyksenvalvojien voima ja valta puhuttavat taas Tampereella perjantai-iltana sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Järjestyksenvalvontaan tarvitaan muutaman kymmenen tunnin kurssi riippumatta siitä, minkä paikan tai tapahtuman järjestystä valvoo.

Ville Haapasalo
Ravintolan ulko-ovi.
YLE Tampere

- Vaativampiin tehtäviin tarvittaisiin lisäkoulutusta, sanoo Mikia Security Finlandin Tampereen aluepäällikkö Ville Haapasalo.

Hän seuraa tamperelaista ilta- ja yöelämään muutaman ravintolan ovelta ja myös kouluttaa muita järjestyksenvalvojia. Hänen mukaansa ala menee lujaa vauhtia eteenpäin.

- Ihmisille on jäänyt menneiltä vuosilta mielikuva kaapista, joka örisee nurkassa, mutta nykyään hyvä järjestyksenvalvoja on ravintolan käyntikortti, Ville Haapasalo sanoo.

Järjestyksen valvoja osaa palvella asiakkaita ja kunnioittaa asiakkaita. Asiakaspalvelusta järjestyksenvalvonnassakin on kyse.

Jos puhumalla ei tilanteista selvitä, joutuu järjestyksenvalvoja käyttämään voimakeinoja.

- Voimakeinojakin joudutaan käyttämään. Se on noin prosentti, kaksi prosenttia koko tehtävästä. Muuten se on ennaltaehkäisevää työtä. Sen takia siellä ollaan, ettei enempää tapahtuisikaan, Haapasalo sanoo

Peruskoulutus sama baarin ovelle ja Marttojen joulumarkkinoille

Pakolliseen järjestyksenvalvojan koulutukseen sisältyy 32 tuntia. Lainsäädännön teoriaa kurssilla on reilut 20 tuntia.

Kurssilla opitaan muun muassa se, millä perusteilla voi puuttua ihmisen perusoikeuksiin, millä perusteilla saa evätä pääsy ja milloin voi käyttää voimaa. Voimankäyttöä kurssilla opetetaan 6 tuntia.

Turvallisuuskoulutukselle jää vielä 6 tuntia, mihin sisältyy ensiapua ja palopelastustoimia.

- Ongelma on siinä, että kaikille se peruskoulutus on sama. 32 tuntia vaaditaan, olit sitten Marttojen joulumarkkinoilla tai ravintolan ovella, Ville Haapasalo sanoo.

2000-luvulla koulutus on pidentynyt, mutta silti Haapasalo toivoisi ravintoloissa toimiville voimankäytön lisäkoulutusta. Esimerkiksi Satakunnassa 12 tunnin lisäkoulutus on pakollinen ravintolassa toimiville järjestyksenvalvojille. Haapasalon mielestä sen pitäisi olla kaikkialla pakollinen.

- Ei pelkästään opetella tekniikkaa vaan sitä, mikä voimakeino on mihinkin tilanteeseen puolustettava ja tarpeellinen.

- Käytännön tilanteita käydään läpi ja vahvistetaan näin voimankäytön ammattitaitoa.

- Toivoisin, että se tulisi uuteen lakiin. Se on parin vuoden päästä käsittelyssä.

”15 eri ammattikunnan taidot”

Verbaali puoli on valvojalle erittäin tärkeä. Haapasalon mukaan painimaan pääsee aina, mutta itse painottaa sitä, että verbaalisesti selvitään.

- Asennot, ilmeet ja eleet pitää ottaa käyttöön. Miten pystyy hallitsemaan omat tunteet, ettei provosoidu. Jos ei hillitse itseään ei voi hallita tilannetta, Haapasalo kuvailee.

Järjestyksenvalvojalle tulee vastaan monenlaisia tilanteita.

- Aggressiivisen henkilön poistamista, sairaskohtauksia, haavoja, tajuttomia henkilöitä, palohälytyksiä, Ville Haapasalo luettelee laaja-alaista toimintakenttää.

Jos ravintolasta joutuu poistumaan, ei sitä yleensä kovin helposti sulateta. Joskus asiakas ei edes muista, että hänet on juuri poistettu ravintolasta. Joskus poistamisen jälkeen annetaan tippiäkin.

- Harvemmin poistamistilanteessa voimakeinoja joudutaan käyttämään, mutta niitäkin tulee, Haapasalo kertoo.

Yhteistyö ravintoloitsijoiden kanssa on hyvää. Turvallisuus ja järjestyksen pito on ykkösasia, sillä taataan kaikkien viihtyvyys. Järjestyksenvalvoja on vastuussa myös siinä tapauksessa, että poistaminen on jäänyt tekemättä.

- On ehdottoman eväämisen velvollisuus. Jos päihtymyskäyttäytyminen uhkaa yleistä turvallisuutta ja päästää sisälle niin se on laiminlyönti, Haapasalo sanoo.

Lisäkoulutus olisi ehdotonta varsinkin ammatikseen järjestyksen valvojana toimiville.

- Voitaisiin jaotella näitä urheiluseurojen talkoolaisia ja ammattilaisia. Jos paiskii töitä neljästä viiteen iltaa viikossa ravintolassa, niin pitäisi olla pidemmät koulutukset, Haapasalo sanoo.

Lähteet: YLE Tampere