Etelä-Korea aloittaa jälleen avustukset Pohjois-Koreaan

Etelä-Korea ilmoitti maanantaina, että se lähettää ruokaa ja muuta hätäapua ruokapulasta ja tuhotulvista kärsivään Pohjois-Koreaan. Viime aikojen viestit näyttävät kertovan, että jännitys Korean niemimaalla on lientymässä.

Ulkomaat
Eteläkorealaiset munkit pakkasivat Pohjois-Koreaan lähteviä avustustarvikkeita maanantaina Soulissa.Yonhap / EPA

Etelästä on lähdössä pohjoiseen viisi tonnia riisiä, kolme miljoonaa pakettia pikanuudeleita ja 10 000 tonnia sementtiä. Riisiavustus menee Kiinan rajan lähellä sijaitsevaan Sinuijun kaupunkiin, joka joutui tulvan riepottelemaksi viime kuussa.

Tämä on ensimmäinen suuri avustuslähetys etelästä pohjoiseen naapuriin sen jälkeen, kun eteläkorealainen sotalaiva upotettiin maaliskuussa lähellä maiden merirajaa. Jännitys maiden välillä nousi poikkeuksellisen korkealle, kun Etelä-Korea syytti Pohjois-Koreaa aluksen upottamisesta torpedoiskulla. Pohjoinen on kiistänyt jyrkästi syytökset.

Suljettu, köyhä ja diktatuurisesti hallittu Pohjois-Korea on joutunut pitkään turvautumaan ulkomaisen apuun pystyäkseen ruokkimaan 24 miljoonan väestönsä. Äskeisten tulvien pelätään vaikeuttavan entisestään elintarvikepulaa.

Koreat aloittavat jälleen neuvottelut perheiden yhdistämisestä. Pohjois-Korean punainen risti teki viikonvaihteessa aloitteen keskusteluista ja Etelä-Korea hyväksyi ehdotuksen vuoden jäissä olleen ohjelman elvyttämisestä.

Merkkejä Koreoiden hienoisesta lähentymisestä on nähty myös muissa Pohjois-Korean eleissä. Se on vapauttanut äskettäin laittomasta maahantulosta vangitun yhdysvaltalaisen ja palauttanut eteläkorealaisen kalastusaluksen miehistön, jota Pohjois-Korea syytti salakalastuksesta vesillään.

Lähteet: AP, AFP