Maakuntamuseo hakee vahvistusta

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon toiminta Seinäjoella kehittyy. Museo kehittää toimintaansa palkkaamalla amanuenssin sekä esinekonservaattorin.

museot
Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo
YLE

Eläköitymisten kautta vapautuneet paikat täytetään ensi vuoden alusta alkaen ja hakuaika on käynnistynyt tällä viikolla. Museotoimenjohtaja Susanna Tyrväinen on tyytyväinen paikkojen tuomasta ammatillisuuden vahvistumisesta museolla.

Amanuenssiin virkaan ja konservaattorin toimeen on ollut alustavaa kiinnostusta jo ennen paikkojen julkista hakuun asettamista. Tyrväinen arvioi sopivien ammattilaisten löytyvän, vaikka etenkin päteviä museokonservaattoreita on maassa tarjolla vähän.

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo on Etelä-Pohjanmaan alueen kulttuurihistoriallinen keskusmuseo ja Seinäjoen kaupungin museo. Kokonaisuuteen kuuluvat Törnävän museoalue, Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -museo, Peräseinäjoen riihimuseo ja Suomen Siirtolaisuusmuseo.

Lähteet: YLE Pohjanmaa