Koelaulusta selviää hengissä

Sekakuoro Cassiopeia etsii riveihinsä uusia laulajia. Varsinkin miehistä on huutava pula. Sanni ja Mikko jännittivät koelaulua muiden mukana.

kulttuuri
Yliopisto-opiskelijat Sanni ja Mikko Cassiopeian koelaulutilaisudessa.
Yliopisto-opiskelijat Sanni ja Mikko Cassiopeian koelaulutilaisudessa.YLE

Yksin tai porukassa laulaminen on ihan eri asia kuin laulaminen raadin edessä. Sen saivat huomata sekakuoro Cassiopeian koelaulutilaisuuteen saapuneet parikymmentä henkilöä maanantaina.

Oulussa luokanopettajaksi opiskeleva Sanni haluaisi mukaan Cassiopeiaan. Hänellä on tuttuja kuorossa, joilta hän on kysellyt ennakkoon, mitä koelaulussa tapahtuu. Koelauluun hän on valmistautunut ääntä avaamalla ja lauleskelemalla kotona.

Salissa pianon ääressä istuu kuoronjohtaja Kristian Heberg. Puheenjohtaja Anna Salmi ja kaksi kuorolaista istuvat sivummalla edessään muistiinpanovälineet. Kristian ja Anna kyselevät Sannilta kevyesti aikaisemmista musiikkiharrastuksista. Sanni on laulanut koulukuoroissa lapsesta asti, ja soittanut joitakin soittimia, viimeksi klarinettia ja kitaraa.

Pienen haastattelun jälkeen lämmitellään, jonka aikana arvioidaan kokelaan äänialaa. Johtaja säestää pianolla helppoa moi-moi -sanoilla tehtävää harjoitusta. Sanni pystyy laulamaan melko matalalta.

Suoraan nuoteista, ilman säestystä

Sävelkorvaa testataan sointuharjoituksilla. Kristian soittaa ensin pianolla kolme säveltä, jotka kokelas toistaa. Sanni hapuilee hieman, mutta selvittää tehtävän mallikkaasti ja jopa korjaa yhden väärin laulamansa sävelen.

Sitten Sanni antaa laulunäytteen esittämällä vapaavalintaisen kappaleen. Hänen valintansa on Rakkauden haudalla, jonka hän mielestään osaa kohtalaisen hyvin. Sannin miellyttävä ja herkkä ääni täyttää salin. Yksi raadin kuorolaisista pyyhkii nenäänsä. Joko hänellä on flunssa tai hän on liikuttunut.

Varsinainen haaste on säveltapailuharjoitus eli ns. solfa-tehtävä, jossa kokelaan pitää yrittää laulaa hänelle tuntematonta laulua suoraan nuoteista -ilman säestystä! Anna Salmi haluaa korostaa, että kenenkään kuoroon pääsy ei ole pelkästään solfa-tehtävästä kiinni, vaikka kuorolaisen olisikin hyvä lukea nuotteja edes vähän. Sanni katsoo ranskankielisen laulun nuotteja hetken ja tapailee sitten säveltä duu-duu:lla. Raatilaiset nyökyttelevät ja johtaja sanoo, että se meni yllättävän hyvin.

Sanni ja raati vaikuttavat tyytyväisiltä. Sannin jännitys purkautuu helpottuneeseen hymyyn. Salista lähtiessään hän nostaa peukut pystyyn.

Lähteet: YLE Oulu / Kati Jurkko