1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Miesten vuoro (elokuva)

Miesten vuoro Oscar-ehdokkaaksi

Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumenttielokuva Miesten vuoro on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Miesten vuoro on ensimmäinen Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu dokumenttielokuva.

Kuva: Tuotantoyhtiö Oktober Oy

Elokuva on Suomen ehdokas parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan.

- Suomen Oscar-raati perustelee valintaa sillä, että Miesten vuoro on persoonallinen ja rohkea elokuva, jonka tunneskaala on laaja. Elokuvassa traaginen, koominen ja jopa surrealistinen kohtaavat perisuomalaiseksi mielletyssä saunassa niin, että elokuva on vastaanottajan kulttuurista riippumatta ymmärrettävä ja tunteisiin vetoava, raati sanoo.

Oscar-palkintoja Yhdysvalloissa hallinnoiva AMPAS pyytää vuosittain kaikkia elokuvia tuottavia maita nimeämään yhden ehdokkaan parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-kilpailuun.

Lopulliset Oscar-ehdokkuudet julkistetaan 25. tammikuuta ja Oscar palkinnot jaetaan helmikuussa.

Kemiläiset saunovat elokuvassa

Miesten vuoron on tuottanut kemiläislähtöinen Joonas Berghäll Oktober Oy:stä. Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Berghäll ja Hotakainen, joka on lähtöisin Kokkolasta.

Elokuva on Suomen ehdokas parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan. Miesten vuoro on kuvattu osin Kemissä ja siinä esiintyy noin 50 kemiläismiestä.