Naakat kirkonrakentajina

Mynämäen keskiaikaisen kirkon remontti etenee parhaillaan kolmessa kohteessa. Purkutyöt on saatettu päätökseen, ehkä naakkojen harmiksi.

kirkkokunnat
Mynämäen kirkko
Mynämäen kirkkoMynämäen seurakunta

Omanlaisensa rakennustyön Mynämäen kirkossa olivat nimittäin vuosikymmenien aikana tehneet naakat, kertoo rakennusta urakoivan Laiho & Laivonranta-yhtiön vastaava mestari Tommi Vilkanen.

- Kaikkialla kirkkojen liepeillä viihtyvät naakat olivat lähestulkoon täyttäneet ullakkoholvit pesäntekoaineillaan, urakalla niitä kannettiin ulos. Melkoinen "paloeristys", suorastaan viritys, siellä tosiaan oli. Nyt holvikupolit on päällystetty eristeillä ja päälle on laitettu vielä palosuojauskangas. Muutos vaikuttaa myös lämpöeristeenä, kertoo Vilkanen.

Kirkon ullakolla tehdään paloeristystä ja kirkkosalissa vedetään kanavia LVI-S- järjestelmille. Ne vaativat omat kulkureittinsä jotka sijoitetaan lattian alle. Pihalla myllätään uusia viemäri- ja lämpökanavia.

Vastaava mestari Tommi Vilkanen on tottunut kirkonkorjaaja. Hän on 15 vuoden aikana osallistunut ainakin Lemun, Yläneen ja Mietoisten kirkon remontteihin sekä Turun linnan korjauksiin. Vaikka nämä urakat eivät ole yrityksen keskeistä toimialaa, on niissä Vilkaselle aivan oma ilmapiirinsä.

- Keväällä on aina hienoa lähteä näihin hommiin. Olo on vähän kuin koulupojalla, joka pääsee kivoihin kesätöihin. Vuosisatoja vanhat rakennukset, jotka ehkä pysyvät pystyssä vielä vuosisatoja meidän korjausmiesten jälkeenkin, tuovat oman tunnelmansa. Ja kun yleensä näitä on edeltänyt hyvä ja asiantunteva suunnittelu, jossa arvorakennuksen vaatimukset osataan ottaa huomioon, on tässä urakoitsijankin helppo työskennellä, perustelee Vilkanen.

Ensi kesään jatkuva korjaustyö tulee maksamaan noin kaksi miljoonaa euroa.

Lähteet: YLE Turku