Antiikkiarvioijat vetivät Naantalin Kaivohuoneen täyteen

Vieläkö lähtee ääntä Venäjän vallankumouksen ajoilta olevasta haitarista? Tämä ja monta muuta historiallista arvoitusta ratkesi keskiviikkona Naantalissa, kun television suosittu Antiikkia, antiikkia saapui kaupunkiin arvioimaan yleisön esineitä ja aarteita.

Antiikkisisustus
Uhkea rokokoo-tyyppinen peili odotti arviointia.
Uhkea rokokoo-tyyppinen peili odotti arviointia.YLE / Jouni Koutonen

Tauluja, taide-esineitä, samovaareja... Kaikkia näitä nähtiin päivän mittaan Naantalin Kaivohuoneella, kun Hans Tritzschler, Johanna Lindfors ja Tuija Peltomaa arvioivat yleisön esineitä. YLE TV 1:n Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta on uusia jaksoja luvassa ensi helmikuussa.

Naantalilainen Gun Glan oli tuonut mukanaan mm. rokokoo-henkisen, kullanhohtoisen pöytäpeilin.

- Antiikkiliikkeitä kiertelen aina, ja siellä vähän piilossa näin tämän, ja kun mä näin sen, en voinut vastustaa! Se lähti mukaan! Se on niin kaunis; esimerkiksi nämä varpaankynnet näkyvät siinä niin tarkkaan, naureskelee Glan peilin kipsisiä kehyksiä rapsutellessaan.

Kaivohuoneelle Glanin toi toivo saada tietoa rakkaan esineen alkuperästä, mahdollisesti valmistajasta ja tarkemmasta valmistusajankohdasta. Hinta-arviokin kiinnosti, vaikka ajatuksena ei ollut laittaa peiliä myyntiin.

Myyntiaikeita ei ollut Tarja Wadénillakaan, vaan hän kaipasi lisätietoa isältä ja isoäidiltä perimistään tauluista.

- Tästä yhdestä tiedän tekijän, sillä isäni kävi 1900-luvun alkupuolella Helsingissä Kuutolan taideliikkeessä... Toisesta löytyy päiväys 12. tammikuuta 1911. Minusta on merkittävää tietää taustoja tarkemmin, kun on kysymys vanhoista esineistä, jotka ovat olleet aikoinaan hyvinkin tärkeitä isovanhemmille. Näillä on muistoarvoa, jos ei muuta, pohdiskeli Wadén.

Yllätysaarteet harvinaisia

Naantalin Kaivohuoneella kävi sellainen kuhina, että pitkää hengähdyshetkeä ei arvioijille jäänyt. Hans Tritzschler kertoi, että arviointitilaisuuksissa käy aina melkoinen kuhina, ja päivän aikana ehditään tavata maksimissaan satakunta "asiakasta".

- Täällä on ollut kyllä laidasta laidaan esineitä. Yleensä tuodaan hyvin paljon taidetta, jonkun verran hopeaa, korujakin pikkasen... Ilokseni olen huomannut, että täällä on aika paljon erikoisuuksia; täällä on vanha metalliarkku 1700-luvulta, ehkä, kunnes tutkitaan tarkemmin ja kaikennäköistä hauskaa, myhäili Tritzschler.

Juuri erikoisemmat esineet sykähdyttävät antiikkiasiantuntijaa eniten, mieluiten hyväkuntoinen, vähintään 200 vuotta vanha tavara. Todella arvokkaita, yllättäviä aarteita arvioijien silmiin osuu harvakseltaan.

- Kyllä niitä aina silloin tällöin tulee, mutta kyllä ihmiset aika hyvin tietävät ja tuntevat tavaransa, mutta kyllä aina joskus... Ullakon kätköistä esiin pulpahtava isoäidin aarre on teoriassa mahdollista, mutta käytännössä se toteutuu kovin harvoin!

Television ulkopuolella antiikkimarkkinoilla eletään Hans Tritzschlerin mukaan koko ajan muutoksessa.

- Ostajakunta on entistä vaativampi, vaati laadukkaampaa tavaraa. Paikallistaiteen ja sellaisen hintakehitys ei ole ollut kovin positiivista. Markkinat elävät koko ajan; koko ajan muuttuu, mitä markkinoilla halutaan ja mitä arvostetaan.

Rahapulaa ei paikata antiikkiesineitä myymällä

Yleinen taloustilanne heijastuu myös antiikkikaupassa, vaikka käyttörahan perässä ei vanhoja esineitä tulla kauppaamaan.

- Sanoisin, että sellainen tavara, joka myydään rahapulassa, ei välttämättä kanavoidu antiikkikauppaan; ei ehkä ole antiikkikaupan tavaraakaan. Mutta tietysti ostohalukkuus määräytyy hyvin pitkälti sen mukaan, millaiset taloudelliset resurssit ihmisillä on, kertoi Hans Tritzschler.

Myöskään Kyllikki Almarayati ei tullut dollarinkuvat silmissään vanhan venäläisen haitarin kanssa arviointitilaisuuteen. Kirkkaanvihreä, koivu-nimeä kantava soittopeli oli dokumenttien mukaan Venäjän vallankumouksen ajoilta.

- Tämä on hauska! Sanoisin, että tämä on uudempaa tekoa, ihan ensivaikutelmana. Mikäli tämä on tosiaan toukokuulta 1918, niin tämä on hienolta historialliselta murrosajalta, lähestulkoon keskeltä Venäjän vallankumousta. Toki edellisenä vuonna keisari on jo syösty vallasta, pohdiskeli Johanna Lindfors.

Kesken historiankertauksen Lindfors innostuu kokeilemaan, lähteekö soittopelistä ääntä. Ja kyllä vain, Kaivohuoneen hälinän sekaan tulvahtaa muutama kurtunrääkäisy.

- Haitari ei ole mun soittimeni...

Toimivan soittopelin arvoksi Johanna Lindfors määritteli noin 300 euroa, mutta eipä Kyllikki Almarayati aikonut panna äidiltä perittyä muistoa myyntiin. Poika saa sitä välillä soittaa, kun kerran osaa.

- Muistoesineenä sitä kannattaa säilyttää. Pitäkää siitä hyvää huolta, ja pankaa poika soittamaan välillä, huikkaa Lindfors lopuksi arviosta tyytyväiselle Almaraytille.

Antiikkia, antiikkia uudet jaksot YLE TV1:ssä alkaen 20. helmikuuta 2011

Lähteet: YLE Turku