1. yle.fi
  2. Uutiset

Räjähdystutkinta kestää kuukausia

Oulun Nuottasaaren keskiviikkoisen räjähdysonnettomuuden tutkinta jatkuu pitkään. Tässä vaiheessa yhden henkilön kuolemaan johtanutta onnettomuutta tutkitaan työtapaturmana.

työtapaturmat
Palopäällikkö johtaa pelastustoimia.
YLE

Arizona Chemicalin tehdasaluetta tutkitaan tarkasti. Paikalla on poliisin lisäksi Turvatekniikan keskuksen tutkijaryhmä, johon osallistuu pelastus- ja työsuojeluviranomaisia. Tutkinnanjohtaja Kari Rantanen Oulun poliisista kertoo, että parhaillaan selvitetään laajaa tutkintamateriaalia. Tällä hetkellä onnettomuutta tutkitaan työtapaturmana, mutta Rantasen mukaan aika näyttää, muuttuuko nimike työturvallisuusrikokseksi.

Olettamuksena on, että säiliössä tapahtui kaasuuntuminen, ja hitsauskipinä laukaisi tulipalon. Tärpättisäiliötä olivat huoltamassa alihankkijan huoltomiehet. Säiliön räjähdyksessä kuoli yksi ihminen ja neljä loukkaantui.

Lähteet: YLE Oulu

Lue seuraavaksi