1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kenttäsairaalat

Kenttäsairaala tuo avun nopeasti katastrofialueelle

Avun on oltava paikalla mahdollisimman nopeasti, kun maailmalla järisee tai muu katastrofi iskee. Marjatta Koho on kokenut avustustyöntekijä eri tuhoalueilta, ja SPR:n Nalkäpäivän kunniaksi hän esittelee kenttäsairaalan leikkaussalin arkea kiinnostuneille.

Marjatta Koho esittelee SPR:n telttasairaalan toimintaa Nälkäpäivän kunniaksi Turun kävelykadulla. Kuva: YLE / Juha Ohtonen

Telttasairaala muuntuu moneen tarpeeseen kulloisenkin avustuskohteen mukaan, esittelee leikkaussalihoitaja Marjatta Koho Turun kävelykadulla.

- Tämä on moduulikonsepti. Esimerkiksi terveysasema on eri asia kuin sairaala. Terveysasema on kuin terveyskeskus; liikkuva klinikka, jonka voi lähettää eri puolille yksinään. Kokonaiseen kenttäsairaalaan kuuluu vuodeosastoja, teho-osastoja, laboratorio, röngten, leikkaussali, sterilointikeskus, lääkevarasto... Kun tällainen sairaala lähtee matkaan, se vaatii valtavan porukan, kertoo Koho.

Jo pelkästään sairaalan rakennusurakka on melkoinen, kun tyhjälle paikalle polkaistaan yksikkö sähköineen ja vesineen. Työ vaatii Kohon mukaan paljon teknistä erikoisosaamista, ja myös mukana olevat lääkärit ja hoitajat osallistuvat rakentamiseen.

Kävelykadulla voi tutustua leikkaussaliin, joka onkin moniin avustuskohteisiin matkanneelle Marjatta Koholle tuttu paikka.

- Esittelemme täällä myös, mitä tapahtuu potilaalle leikkauksen jälkeen. Hän joutuu osastolle, tai jopa teho-osastolle. Täällä käy hyvin selville tämä moduulisysteemi. Esimerkiksi metallisissa pakkauslaatikoissa ei ole mitään sekamelskaa, vaan kaikki on valmiiksi pakattu Suomessa. Ne kun avaa, tulee kaappia ja laatikkoa valmiiksi esille ompelutarvikkeineen ja instrumenteineen!

Katastrofialueella ei ole aikaa kuhnailla avun kanssa, vaan operaatio täytyy saada nopeasti pystyyn. SPR:n logistiikkakeskus Kalkussa, Tampereella työskenteleekin jatkuvan paineen alla valmistellessaan uusia moduuleja, etenkin kun katastrofeja on ollut viime vuosina toistuvasti.

Marjatta Koho on itse ollut neljä kertaa kenttäsairaalan mukana erilaisilla tuhoalueilla. Työskentelyolot eivät läheskään aina ole suotuisat, esimerkiksi Haitissa kiusana oli kuumuus ja pöly, toisaalta sadekaudella vesi voi tunkea sisään leikkkaussaliin.

- Kaikki neljä komennustani leikkaussaliyksikön kanssa ovat olleet maanjäristysalueilla Intiassa, Iranissa, Pakistanissa ja nyt Haitissa. Haitissa järistysalue on aivan valtavan laaja, äärimmäisen köyhä maa, jossa ei alun alkaenkaan ollut toimivaa terveydenhoitosysteemiä, hallintoa tai infrastruktuuria. Siellä työ on pitkäkestoista ja -jänteistä, ennen kuin urakka loppuu.

Kansainvälinen Punainen Risti ja Suomen SPR sen mukana on sitoutunut jatkamaan työtään Haitissa ainakin vuoden vaihteen yli.

SPR:n kenttäsairaalaan voi tutustua Turun kävelykadulla 16.- 17. syyskuuta klo 10-18