1. yle.fi
  2. Uutiset

Lyhytelokuvaa vaalitaan verkossa

Kotimaista lyhytelokuvaa tehdään tunnetuksi Joensuusta. Suomen vanhin lyhytelokuvia julkaiseva sivusto on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ylläpitämä Pixoff.net, jossa on viitisensataa lyhytelokuvaa. Katseluelämysten lisäksi sivusto on lyhytelokuvantekijöiden kohtaamispaikka.

kulttuuri
Hannele Laine ja Niina Tuononen.
YLE / Heikki Haapalainen

Kahdeksan vuoden ikään ehtinyt Pixoff.net-sivusto on vaihtamassa päätoimittajaa. Hannele Laine luovuttaa pestin Niina Tuonoselle. Marraskuun alussa hän saa luotsattavakseen erityisesti opiskelijoiden suosiossa olevan lyhytelokuvasivuston.

Palvelulla on 10 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja sivustolla vierailee kuukausittain 3 000 - 4 000 ihmistä.

Erikoistuneella sivustolla teoksen huomataan

Pixoffin perimmäinen ajatus on tukea kotimaista lyhytelokuvaa, jota on vaikea saada televisioon tai elokuvateatteriin. Toki netissä kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa, mutta näkyvyyden saaminen työlle on eri asia.

- Jos tekee lyhytelokuvia, ne saa paljon paremmin esille Pixoffissa kuin YouTubessa. Siellä kaikki elokuvat hukkuvat massaan, koska siellä on elokuvia niin älytön määrä, Niina Tuononen kertoo.

- Meidän kautta myös saa vertaispalautetta toisilta elokuvatekijöiltä. Tämä mahdollistaa sen, että tekijä voi kehittyä siinä omassa työssään paljon paremmin, Hannele Laine jatkaa.

Videoiden julkaisu sivustolle on maksutonta ja kuka tahansa elokuvatekijä saa julkaista elokuvansa sinne.

- Elokuvat on jaettu neljään kategoriaan: animaatiot, dokumentit, fiktiot ja kokeelliset elokuvat, Tuononen esittelee palvelua.

- Julkaisemme kotimaisia lyhytelokuvia, jotka mahtuvat K-13 -ikärajaluokitukseen, Laine kertoo.

Tekijöiden kohtauspaikka

Pixoff.net-sivustoa on ryhdytty käyttämään myös pienenä alan työvoimatoimistona.

- Keskustelupalstalla voi joko hakea töitä tai ilmoittaa avoimesta työpaikasta. Hyvin paljon meidän kauttamme kulkee esimerkiksi näyttelijöitä ja avustajia nimenomaan indie-tuotantoihin, Laine kertoo.

Elokuvat pysyvät sivun pääideana, mutta uusi päätoimittaja aikoo kasvattaa erityisesti sivuston toimituksellista aineistoa.

- Esimerkiksi juttuja lyhytelokuviin ja kulttuuriin liittyvistä aiheista. Esimerkiksi festariraportteja sivuillamme on ja niitä olisi hyvä saada lisää, Tuononen suunnittelee.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Heikki Haapalainen

Lue seuraavaksi