1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Puualaa ja sahoja uhannut lakko peruuntui

Puualaa ja sahoja aamulla uhannut toimihenkilöiden lakko peruuntuu. Toimihenkilöunioni perui lakonuhan, kun puusepänteollisuuden palkkakiistassa päästiin sopuun yöllä.

Osuuskunta Dynamo tarjoaa muun muassa puusepän ammattitaitoja niitä tarvitsevalle. Kuva: YLE / Nina Keski-Korpela

Puusepänteollisuuden puolelle tulee tänä syksynä 1,5 prosentin palkankorotus, joka sisältää yleiskorotuksen ja paikalliset erät. Ensi vuoden syksynä korotus 1,4 prosenttia. Sopimus on kaksivuotinen.

Myös mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksesta saavutettiin neuvottelutulos, mutta se menee vielä osapuolten päättävien elinten käsittelyyn torstaina. Valtakunnansovittelija Esa Lonka odottaa osapuolten vastauksia asiaan kello 17 mennessä.

Neuvottelut venyivät pikkutunneille. Työnantajapuoli Metsäteollisuus ry ehti jo välillä tiedottaa, ettei se hyväksy sovintoesitystä ja lakko alkaa. TU puolestaan kiisti lakkotiedon. Myöhemmin TU kertoi, että lakko peruuntuu, mutta siinä vaiheessa työnantajapuoli ei halunnut kommentoida asiaa ja jätti yöllä nettisivuilleen tiedotteen mekaanisen metsäteollisuuden toimihenkilöiden lakon alkamisesta.

Lopulta valtakunnansovittelija Esa Lonka vahvisti, että sopu on löytynyt eikä lakko ala aamulla kummallakaan puolella.

Lakonuhka koski 24 yritystä ja noin 500 työntekijää.