Teatteriyleisö hurmaantui painijoista

Hämeenlinnan teatterin avajaisyleisö otti Ilimari Jauhiaasen lämpimästi vastaan. Heikki Salon kirjoittama paininäytelmä sopii fyysisyydessään mainiosti uuden teatterin lavalle.

paini
Painimassa Aku Hirviniemi ja Liisa Peltonen. Ilkka Koivula valmentaa
Hämeenlinnan teatteri / Terho Aalto

Näyttelijä Aku Hirviniemi, Ilkka Koivula sekä Hämeenlinnan teatterin näyttelijät Lasse Sandberg, Katariina Kuisma ja Jani Koskinen kera Liisa Peltolan yllyttivät ensi-iltayleisön raikuviin läpytyksiin. Hämeenlinnan teatterin uudella lavalla painijat vyöryttivät ja selättivät, tekivät niskalenkin, puolinelssonin ja välillä heittäytyivät break dancen maailmaan (Jimi Kettunen, Kimmo Korpela). Salskeita miehiä!

Tarina 12-vuotiaan pojan elämästä liikkui legendaarisen lapualaisen painija Lauri Koskelan kautta tähän päivään ja täytti myös teatterin yhteiskunnallisen tehtävän.

Käsikirjoittaja Heikki Salo sai muuten lahjaksi Karhunpaini nimisen kirjan, jossa painimista verrattiin eri eläimiin mm. ankeriaaseen ja karhuun.

Takavyö on painin heitoista pelottavin ja nöyryyttävin. Painija kierähtää vastustajan taakse, ottaa tätä vyötäisiltä kiinni, heittäytyy seisoviltaan taaksepäin selkä edellä ja tempaisee vastustajan itsensä yli. Jos heitto epäonnistuu, heittäjä jää selälleen vastustajan alle ja häviää ottelun. Hämeenlinnan teatterin yleisö joukossa näkyi painin olympiahopeamitalisti Marko Asell.

Lähteet: YLE hHäme