1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulla-Maj Wideroos

Wideroos luonnehtii Vanhasen jääviysjupakkaa erittäin herkäksi

Keskustan piirijärjestöt ottavat etäisyyttä puolueen edelliseen puheenjohtajaan ja ex-pääministeriin Matti Vanhaseen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan pohjalaisjäsen Ulla-Maj Wideroos luonnehtii tilannetta erittäin herkäksi.

Matti Vanhanen Kuva: YLE

YLE Uutisten tavoittamien puheenjohtajien mielestä mahdollisten jääviyskysymysten selvittäminen kuuluu Vanhaselle itselleen, eikä puolueella ole enää tekemistä asian kanssa.

Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Esko Ahonen ei näe Nuorisäätiötä rasitteena puolueelle. Nuorisosäätiö on oma säätiönsä ja keskusta oma yhdistyksensä. Näillä ei ole mitään tekemistä keskenään, sanoo Esko Ahonen YLE Uutisille.

Wideroos luonnehtii tilannetta herkäksi

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan ainoa pohjalaisjäsen, kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos luonnehtii tilannetta erittäin herkäksi.

Wideroos sanoo perehtyvänsä viikonlopun aikana oikeuskanslerilta saatuun Vanhasen mahdollista jääviyttä koskevaan materiaaliin. Perustuslakivaliokunta aloittaa asian käsittelyn tiistaina.

- Kyseessä ei ole pikkujuttu, ja on vaikea sanoa, mihin kaikki päättyy, sanoo Ulla-Maj Wideroos Pohjanmaan uutisille.