Halsuan perhoslajien kirjo yllätti

Halsualla kesällä toteutettu suuri perhostutkimus paljasti useita Keski-Pohjanmaalle uusia perhoslajeja. Perhoskesä oli hyvä vaihtelevista olosuhteista huolimatta. Perhosten levinneisyys kielii luonnon muutoksista.

Neitoperhonen on yksi värikkäimmistä päiväperhosista Suomessa. Se vierailee puutarhoisssa erityisesti syyskesällä. Kuva: YLE / Ari Vihanta

Yksi tutkijoiden valorysiin ja syöttipyydyksiin jääneistä harvinaisuuksista oli isoin perhosemme, pääkallokiitäjä. Nimensä se on saanut perhosen niskassa olevasta pääkallokuviosta. Siipien kärkiväli sillä on pienimmän lintumme hippiäisen luokkaa.

Pääkallokiitäjän toukat olivat ennen perunapeltojen vihollisia, torjuntatoimien jälkeen pääkallokiitäjä on jälleen harvinainen vaeltaja.

Kaikkiaan haaveihin ja purkkeihin jäi noin 250 lajia, mukana on monia Keski-Pohjanmaalla ennen näkemättömiä lajeja. Lajien määrä tarkentuu myöhemmin, sillä pakastetut näytteet vaativat tarkempaa tutkimusta. Lajien erot voivat olla mikroskooppisen pieniä, pienimmän perhosenkin koko on muutaman millimetrin luokkaa.

- Lajien kirjo yllätti erittäin paljon. Olen ennen tehnyt tutkimuksia Helsingin seudulla. Yleisesti oletetaan, että Keski-Pohjanmaan lajisto olisi suppeampi. Halsua on kuitenkin hyvin monipuolinen biotyypeiltään, eli täältä löytyy kaikki mahdollinen laidasta laitaan, sanoo perhostutkija Mauri Peltokangas.

Neitoperhonen ja amiraali valloittivat maakunnan

Uudet perhoslajit ovat liihotelleet kohti pohjoista nopeaakin tahtia. Vielä 90-luvun lopulla esimerkiksi neitoperhonen ja amiraaliperhonen olivat keskipohjalaisten perhosharrastajien unelmia, nyt niistä on tullut arkipäivää. Esimerkiksi neitoperhosta esiintyi tänä kesänä runsaasti rannikolla.

- Vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria, se on monen tekijän olosuhteista riippuva summa. Lopulta vain luonto tietää, aprikoi perhostutkija Mauri Peltokangas.

Amiraaliperhonen on parhaimpien muuttolintujen kaltainen muuttaja. Se saapuu kesän alussa Etelä-Amerikasta taittaen matkaa ilmavirtojen avulla kahden kilometrin korkeudessa. Uusi sukupolvi syntyy Suomessa ja lähtee kohti etelää syksyn tullen. Muita muuttomatkalaisia ovat esimerkiksi ohdakeperhonen ja gammayökkönen.

- Aurinko lämmittää perhosen tummaa siipeä ja ne käyttävät hyväkseen ilmavirtauksia. Tämä mahdollistaa pitkät muuttomatkat.

Perhonen voi myös sopeutua

Perhoset kertovat herkästi ilmastossa ja luontotyypeissä tapahtuvista muutoksista, esimerkiksi allergia- ja astmaliitto seuraa alan tutkimusta. Perhoset myös sopeutuvat, tutkimus paljasti, että nimensä mukaisesti soilla ja rämeillä viihtyvä suokeltaperhonen on löytänyt uuden kodin tienpientareilta kun ihminen on valjastanut suot hyötykäyttöön.

- Se on hieno esimerkki siitä, miten luonto järjestää uudet asuinolosuhteet. Perhonen on löytänyt hyvät uudet asuinympäristöt tienvarsilta ja näyttää viihtyvän hyvin, sanoo Peltokangas.

Kesä 2010 oli perhosille haasteellinen. Kylmää alkukesää seurasivat paahtavat helteet myrskyineen, olosuhteisiin nähden perhoskesä oli Peltokankaan mukaan erinomainen. Ilmaston lämmetessä monien lajien esiintymisrajat siirtyvät kohti pohjoista. Peltokangas ei uskalla suoraan ottaa kantaa, kertovatko esimerkiksi Halsualta löydetyt uudet lajit ilmastonmuutoksesta vai esimerkiksi lajistojen luontaisen käytöksen muutoksista.

- Se on ikuisuuskysymys, kuka sanoo lopullisen totuuden? Mutta kyllä löytyi lajeja, joita en olettanut täältä löytyvän.