1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

M-real suunnittelee vähentävänsä väkeä Simpeleen tehtaalla

Metsäyhtiö M-real antoi perjantaina Rautjärven Simpeleen tehtaalle hyviä ja huonoja uutisia. Erikoispaperituotannon kannattavuuden parantamiseksi yhtiö aloittaa yt-neuvottelut ensi viikolla. Toisaalta yhtiö suunnittelee miljoonainvestointeja taivekartongin tuotannon lisäämiseksi.

Metsäliitto-konserniin kuuluva M-real suunnittelee Simpeleen erikoispaperituotannon siirtämistä Saksaan. Tämä merkitsisi Simpeleen paperikoneen sulkemista.

Tehtaan henkilöstöstä vähenisi enintään 80 henkilöä. Yt-neuvottelut aloitetaan 24. syyskuuta.

Erikoispaperia tuotetaan tällä hetkellä Euroopassa liikaa. Simpeleen koneen sulkeminen vähentäisi ylikapasiteettia noin 50 000 tonnilla.

Samanaikaisesti M-real suunnittelee taivekartongin tuotannon lisäämistä Simpeleellä noin 80 000 tonnilla.

Yhtiö arvioi, että Simpeleen tehtaan uusien investointien arvo on noin 26 miljoonaa euroa.

- Yt-neuvottelujen aikana selviää, pystytäänkö tämän lisäinvestoinnin ansiosta tarjoamaan työpaikkoja yt-neuvottelujen piiriin joutuville, kertoo M-realin talousjohtaja Matti Mörsky.

- Kartonkipuoli on tällä hetkellä päätoimialamme, siihen haluamme panostaa.

Mörskyn mukaan Simpeleelle suunnitellut investoinnit tekevät Simpeleen taivekartonkikoneesta Euroopan suurimman.

Toimihenkilöunioni arvostelee M-realin aikeita. TU vaatii, että erikoispaperin tuotannossa työskenteleville on tarjottava töitä kartonginvalmistuksessa.