Yhdysvalloissa kovat rasvat tiukempaan syyniin - Suomessa seurataan keskustelua

Yhdysvalloissa kansallisia ravitsemussuosituksia tiukennetaan kovien rasvojen osalta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei ainakaan toistaiseksi muuta suosituksia Suomen osalta.

Kotimaa

THL:n pääjohtajan Pekka Puskan mukaan Yhdysvaltain suosituksia seurataan mielenkiinnolla Suomessa.

- Yhdysvaltain viranomaiset ovat kiristänet ravitsemussuosituksia kovien rasvojen osalta, Pekka Puska huomauttaa. Puskan mukaan Suomen ravitsemussuosituksiin ei ole nyt tulossa muutoksia.

Yhdysvaltain uudet kansalliset rasvasuositukset ovat tiukemmat kuin Suomen vastaavat. Suomessa suositellaan, että tyydyttyneen rasvan saanti olisi kymmenen prosenttia kokonaisenergiasta. Yhdysvaltain viranomaisten suositusten mukaan kovan rasvan saanti tulisi rajoittaa seitsemään prosenttiin kokonaisenergian määrästä.

Viime aikoina on vellonut keskustelu, ovatko eläinrasvat niin haitallisia, kun aiemmin on luultu. Tyydyttynyttä rasvaa kutsutaan "kovaksi rasvaksi" ja sitä pidetään nykyisten ravitsemussuositusten mukaan haitallisempana kuin pehmeää rasvaa.

Lähteet: YLE Uutiset