Tähtitaivas oli Australiassa kalenteri ja kompassi kauan ennen Stonehengeä

Australian alkuasukkaat hyödynsivät tähtien liikkeitä tuhansia vuosia ennen kuin astronomiaa edes tapailtiin Britannian Stonehengessä tai Egyptissä, sanoo australialainen tähtitieteilijä. Professori Ray Norrisin mukaan tähtitaivas oli Australian aboriginaaleille kompassi, kello ja kalenteri jopa jo 20 000 vuotta sitten.

kulttuuri
Tähtitaivas.
YLE / Pekka Sipilä

Australian aboriginaalien suullisessa perinteessä on säilynyt yksityiskohtaista tietoutta tähdistä sukupolvelta toiselle. Norris kertoi tutkijoiden ihmetelleen, miksi taivaasta kertovia lauluja, legendoja ja myyttejä oli niin paljon.

Kansainyhteisön tiede- ja tutkimusjärjestön CSIRO:n tutkimuksissa tultiin siihen tulokseen, että syyt olivat hyvin käytännölliset.

- Vaeltavalle kansalle Seulasten ilmestyminen taivaalla tiesi kertoa, että oli aika siirtyä marja- ja pähkinämaille. Yhtä lailla saatiin taivaalta merkki, että barramundikalojen pyyntikausi oli alkamassa, ja niin edelleen, Norris sanoo.

Hän on saanut tietonsa aboriginaalien kulttuurista ja historiasta sekä valkoisten uudisasukkaiden varhaisista kertomuksista että matkustamalla nykyisten aboriginaalisukupolvien parissa.

Tarinat myös selittävät ja kasvattavat

Norrisin mukaan on aivan selvää on, että joku muinainen ajattelija katseli esimerkiksi auringonpimennystä ja yritti keksiä, mistä se johtui. Nuo ajatukset puettiin sitten lauluiksi ja seremonioiksi.

Yksi tarinoista selittää auringonpimennyksen varsin osuvasti: Aurinko on nainen, Kuu mies; kun he rakastelevat, Kuun vartalo peittää Auringon. Osa tarinoista opettaa oikeaa käytöstä. Esimerkiksi Orion on aboriginaaleille kanootti, jolla kaksi tottelematonta veljestä saa seilata ikuisesti taivaalla, koska he kalaretkellään söivät kielletyn kalan.

Norris etsii nyt näyttöä, jonka perusteella aboriginaalien astronomia olisi ajoitettavissa myös mittaamalla. Näyttö saataisiin, jos jostakin löytyisi esimerkiksi kivipiirros meteorista tai komeetasta. Aboriginaalien muinaistaiteesta tunnetaan vanhastaan puolikuun kaltaisia kuvioita. Niitä arkeologit ovat aiemmin kutsuneet bumerangeiksi siitä piittamatta, että muoto on väärä.

Jo nykyisellä näytöllä Norris on vakuuttunut, että aboriginaalien olivat tähtien tuntijoita kauan ennen kuin nykyisen Britannian asukkaat pystyttivät Stonehengen noin vuonna 3100 ennen ajanlaskumme alkua.

Lähteet: AFP, Radion kulttuuriuutiset / Anniina Wallius