Halonen kehotti auttamaan Afrikkaa

Presidentti Tarja Halosen mukaan Suomi suuntaa yhä suuremman osan omasta kehitysavustaan Afrikkaan. Puhuessaan YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa New Yorkissa hän kehotti muita maita tekemään samoin. Hän lupasi, että Suomi saavuttaa 0,7 prosentin kehitysaputavoitteen vuoteen 2015 mennessä.

Ulkomaat

Halonen aloitti puheensa toteamalla, että YK:n vuosituhattavoitteiden keskeinen ajatus on kolmen tekijän keskinäinen yhteys. Nämä ovat rauha ja turvallisuus, kehitys ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.

- Nämä tekijät liittyvät toisiinsa ja vahvistavat toinen toistaan. Tämä kolmiyhteys on yhä ajankohtainen, Halonen muistutti.

Halosen mukaan monet seikat viittaavat siihen, että kymmenen vuotta sitten asetetut YK:n vuosituhattavoitteet ovat toteutumassa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että monet kehitysmaat ovat ottaneet nämä tavoitteet oman kansallisen kehitysstrategiansa osaksi. Tulokset näkyvät ennen muuta köyhyyden vähenemisenä.

Suomi kannattaa YK:n tavoitteita yhä varauksitta, ja Halosen mukaan Suomessa uskotaan lujasti, että tavoitteet ovat toteutettavissa. Suomi on omalta osaltaan täyttämässä omaa sitoumustaan, kun kehitysavun osuus bruttokansantuotteesta nousee ensi vuonna 0,57 prosenttiin.

- Suomella on hyvät mahdollisuudet saavuttaa 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä, Halonen vakuutti.

Puheensa lopuksi Halonen muistutti, kuinka hän itse oli yhdessä Namibian presidentin Sam Nujoman kanssa johtamassa puhetta, kun YK:n tavoitteet aikanaan hyväksyttiin:

- Muistan hyvin sen innostuksen, jonka vallassa päätökset tehtiin, Halonen totesi, ja toivoi, ettei tuon innostuksen anneta sammua jatkossakaan.

Lähteet: YLE Uutiset