1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Matkakortit ja -liput

Euro riittää liikenteessä autottomana päivänä

Tänään keskiviikkona vietetään autotonta päivää. Helsingin seudulla joukkoliikenteen lippuja on tarjolla poikkeuksellisen halvalla. Tarkoitus on houkutella omalla autolla huristelevia vaihtamaan julkisiin kulkuvälineisiin.

Matkakortit ja -liput
YLE / Jukka Koski

HSL-alueella kerta- ja arvoliput maksavat päivän aikana vain euron matkustusvyöhykettä kohden. Kaupunkien sisäiset liput maksavat euron, seutulippu ja kahden vyöhykkeen lähiseutulippu kaksi euroa ja kolmen vyöhykkeen lähiseutulippu kolme euroa. Lasten lipun hinta on puolet aikusten lippujen hinnoista.

Pyöräilyyn ja julkisilla liikkumiseen rohkaiseva Autoton päivä järjestetään Suomessa nyt yhdettätoista kertaa. Eurolla kädet irti ratista -tempauksen lisäksi tarjolla on pääkaupunkiseudulla lukuisia teemaan liittyviä tapahtumia ja asiaa käsitellään muun muassa kouluissa.

Helsingissä päivän päätapahtuma alkaa Narinkkatorilla yhdeltätoista ja jatkuu iltakuuteen. Ohjelmaa on ministerien puheista fillarihuutokauppaan ja zumba-opetuksesta yksipyöräisellä ajeluun. Tarjolla on myös tietoiskuja ja kilpailuja, joista voittaja vie kotiinsa Jopo-pyörän tai sadan euron matkakortin.

Lasten liikennekaupunkiin on vapaa pääsy ja matkakortin haltijat saavat alennusta useista keskiviikkoillan Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalinäytöksistä.

Lähteet: YLE Helsinki

Lue seuraavaksi