Sekunda kertoo Venäjän lohduttomasta todellisuudesta

Venäjän suurkaupunkien lohduttomasta todellisuudesta kertovalla uutuusnäytelmällä Sekunda on periaatteessa kaikki puolellaan. Helsingin kaupunginteatterin näytelmä jättää kuitenkin ilmaan kasapäin kysymyksiä, arvioi kulttuurikriitikko Jaana Semeri.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Eppu Salminen kylpyammeessa
Charlotte Estman-Wennström

Sanonta kuuluu, ettei tarvitse olla lehmä tietääkseen mikä on maitoa. Joskus tietenkin auttaa asiaa, jos on lehmä. Ymmärtää, mistä kaikesta maito syntyy ja miten. Mutta usein ihminenkin erottaa maidon kurrista, ihan intuitiolla.

Sekundan on kirjoittanut nuori, Venäjällä tunnustettu ja suosittu kirjailija. Sen on ohjannut hänen Suomessa vaikuttava, paljon näytellyt ja ohjannut maanmiehensä.

Ja koska me suomalaiset emme silkkaa piittaamattomuuttamme välitä tietää, mitä Venäjällä todella tapahtuu, meille pitäisi siis tarjoutua oiva tilaisuus nähdä jotain, jota emme tiedä tai ymmärrä tietää.

Kehystarina kertoo nuorehkosta kulttuuritutkijasta, jolla on visio Venäjästä. Tyypissä voi nähdä ironisia viitteitä näytelmän kirjoittajaan: hän on myös kulttuuritutkija. Tutkija yrittää sijoittaa nykytodellisuuteen tarinaa ihmisestä, josta tulee jumalan kaltainen. Tätä tarinaa hän kauppaa toiselle miehelle. Ja sitten meille näytetään fragmentteja sekä miehen omasta elämästä että hänen kirjoittamastaan tarinasta.

On arkkityyppinen maalaisnainen, joka tulee Moskovaan etsimään poikaansa. Narkkari ryöstää hänet ja sattumusten kautta nainen päätyy yöpymään narkkarin äidin luo. Äiti on perinteinen venäläismummo ja naiset tietenkin huokailevat ja juovat teetä yhdessä. Mukana on myös yritteliäs taksikuski, joka kertoo jumalkokemuksistaan kirjailijalle. Lisäksi, ikään kuin keskiössä, kieppuu joukko nuoria, osattomuuden ja tyhjyyden keskellä raivoisina, ymmärtämättä miksi.

Ja sitten näytelmä loppuu ja katsomo taputtaa hämmentyneenä. Tässäkö se nyt oli ja mistä se kertoikaan?

Ilmaan jää leijumaan kasapäin kysymyksiä. Miksi meille kerrotaan tästä kirjailijasta ja mikä olikaan hänen visionsa? Mitä on ilmentävinään kohtaus, jossa kirjailija hautaa kaverinsa kanssa vanhoja pornokasetteja? Entä kohtaus, missä kirjailija riehuu kännisenä kylpyammeessa?

Tai miksi meille kerrotaan äidistä, kun hän ei löydä poikaansa eikä mitään muutakaan, vaan hänet unohdetaan lavasteisiin muiden näyttelijöiden tavoin.

Ja emmekö me muka jo tiedä, että narkkareilla on kovaa tai että kadun nuoren ryöstävät ja rakastavat ja kuolevat yksin?

Näyttelijät tekevät minkä osaavat. En usko että heilläkään on käsitystä siitä, mitä erinomaista tässä touhuamisessa tavoitellaan. Matti Olavi Ranin irroitti ansaitut naurut rempseällä taksikuskillaan; Hannele Lauria kävi lähinnä sääliksi. Kovin oli raskas meikki irtoripsineen ja kerrassaan hyvinhoidetut kynnet sillä maalaisnaisella - miksi?

Jaana Semeri

- tv-tuottaja ja toimittaja YLE Kulttuurissa. Rakastaa elokuvia, teatteria ja kirjoja. Mutta ei aina. Toisin kuin muotia, käsitöitä ja kissoja.