HS: Vanhaselle yritettiin kertoa vaalituista

Entiselle pääministerille ja keskustan puheenjohtajalle Matti Vanhaselle yritettiin kertoa hänen vuonna 2006 saamiensa presidentinvaalitukien antajista ja tukisummista, kertoo Helsingin Sanomat.

talous

Lehden tietojen mukaan Vanhasen presidentinvaalitukiyhdistyksen Kansainvälinen Suomi ry:n vastuuhenkilöt yrittivät kertoa Vanhaselle tietoja tämän vaalirahoittajista kevätkesällä vuonna 2008.

Yhdistys lähetti sähköpostilla listan kaikista yhdistyksen kautta Vanhasta tukeneista tahoista pääministerin esikuntaan. Yhdistys keräsi Vanhasen kampanjaan kaikkiaan 280 000 euroa, josta 24 000 tuli Nuorisosäätiöltä.

Pääministerin entinen avustaja Jukka Ihanus kiistää kuitenkin koskaan saaneensa kyseistä listaa. Hän kertoo HS:lle, ettei myöskään muista tuolloin keskustelleensa aiheesta Vanhasen kanssa.

Perustuslakivaliokunta miettii lähiviikkoina, tuleeko Vanhasen toiminnasta aloittaa poliisitutkinta. Keskeistä päätöksessä on, tiesikö Vanhanen Nuorisosäätiön tuista esimerkiksi vuonna 2008, kun hän oli hyväksymässä Raha-automaattiyhdistyksen tukia Nuorisosäätiölle. Perustuslakivaliokunta kuulee Vanhasta aiheesta ensi viikon torstaina.

Lähteet: YLE Uutiset