Lapissa kasvaa kiroilun mestareita

Suomalainen kiroilukulttuuri on kirjallisuudentutkija Lasse Koskelan mukaan esimerkiksi amerikkalaista kiroilukulttuuria rikkaampaa. Herra Pekka Langon mukaan Lapissa tämäkin taito on kehittynyt huippuunsa. Kirosanoja on suomen kielessä jopa 5000.

Kotimaa
Herra Pekka Lanko eli Lanko-Pekka
Kiroilu ei ole Lanko-Pekan mielestä aivan välttämätöntä, mutta kyllä se kummasti rytmittää ja ryydittää puhetta.YLE / Sauli Antikainen

Auran kirkkoherra sai hiljattain kurinpitorangaistuksen, koska hänen väitetään kiroilleen ja käyttäytyneen epäasiallisesti. Pekka Lanko, joka Lapissa tunnetaan paremmin nimellä Lanko-Pekka, muistaa toisenkin tapauksen jossa pappi ei niin tarkasti ollut voimasanoja vastaan.

- Kirjoittaessani erästä kirjaa siihen tuli kertomus sotilaspappien tehtävistä otsikolla Pappi perkele!, Lanko-Pekka kertoo.

Kertomuksen kirjoittaja Inarin kirkkoherra, Rajavartioston pappinakin toimiva, Jouko Lepistö ei muuttanut otsikkoa, vaikka Lanko-Pekka niin hänelle lupasi.

- Lepistö piti otsikkoa kuvaavana eikä vaihtanut nimeä, teki sen sijaan hyvän kirjoituksen, Lanko-Pekka muistelee.

- Kiroilu rytmittää ja ryydittää sanomisia ja oikein käytettynä se on kiinteä osa perälappilaista puheen partta, Lanko-Pekka kertoo. Hän itsekin kiroilee kohtuullisen mielellään.

- Minulla sorahtaa tuo ärrä melko reippaasti, joten kun minä kiroilen, tulee asia kerralla selväksi, Pekka perustelee. Kirosanojen liiallinen viljely on kuitenkin hänenkin mielestään turhaa. Jos joka toinen sana vihjaa naisen sukupuolielimeen, ollaan väärällä tiellä hänen mukaansa.

- Muutenkin naisista tulee kertoa lempeästi ja rakkaudella, Lanko-Pekka valistaa.

Kiroilun mestareista Lanko-Pekka muistaa pessalompololaisen Aukusti Sainmaan, jonka puheessa kaikki kiroilun tyyliseikat kuuluvat kirkkaasti.

- Jopa äitini, joka oli uskovainen ihmisen oli sitä mieltä, että kun Aukusti kiroilee hän ei itsekään huomaa kiroilevansa, ei ainakaan tunnusta, Pekka Lanko muistelee.

Lähteet: YLE Lappi / Jarmo Siivikko