1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. turkisteollisuus

Siniketunnahkojen hinta nousi turkishuutokaupassa

Turkistuottajien perjantaina päättyneessä huutokaupassa myytiin lähes kaikki tarjolla olleet nahat. Kokonaismyynnin arvoksi tuli 103 miljoonaa euroa.

turkisteollisuus
Siniketunnahkoja roikkumassa telineessä huutokauppaa varten.
Martti Juntunen / Yle

Huutokaupattavana oli minkin-, ketun- ja suomensupinnahkoja sekä karakul-lampaan nahkoja. Suomalaisten normaalihintaisten siniketunnahkojen hinta nousi huomattavasti.

Keskihinnaksi tuli 105 euroa eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin vastaavassa huutokaupassa viime vuonna. Myös minkinnahoista saatiin Turkistuottajien mukaan hyvä hinta.

- Myydyille minkinnahoille oli vaikeampi määrittää keskihinta, sillä myynnissä oli varastoihin jääneet minkinnahat. Kauden päätöshuutokaupassa myydään tavallisesti niin kutsuttuja talvinahkoja, mutta ne oli myyty loppuun jo aiemmin, kertoo Turkistuottajien viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Päivi Mononen-Mikkilä.

Huutokauppa oli Turkistuottajien kauden viimeinen ja siihen osallistui yli 400 ostajaa kaikilta markkina-alueilta.

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Lue seuraavaksi