Sota-ajan kuvia digitoidaan Mikkelissä

Puolustusvoimien sota-ajan kuvia digitoidaan parhaillaan Mikkelissä. Urakka on valtava, sillä sähköiseen muotoon on tarkoitus tallentaa yksitellen kaikki talvi- ja jatkosodan noin 160 000 valokuvaa.

kulttuuri
Digitoija tarkastelee lasinegatiivilla olevaa panssarivaunun kuvaa.
Sota-ajan digitoitavia kuvia on kaikkiaan noin 160 000 kappaletta.YLE

Päämajakaupunki-Mikkelissä on jo kolmen kuukauden ajan eletty uudelleen talvisotaa - ainakin kuvissa. Kyseessä on Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksen projekti, jossa puolustusvoimien kuvakeskuksen sotakuvat tallennetaan jälkipolville sähköisessä muodossa. Tähän mennessä koneelle on saatu jo lähes 15 000 kuvaa talvisodasta.

- Sota tuntuu näiden kuvien kautta paljon koskettavammalta, sanoo digitointityöhön palkattu Paavo Paukku.

Hänen mukaansa osa seitsemänkymmentä vuotta vanhoista filmi- ja lasinegatiiveista on säilynyt hyvin, osa taas on jo hyvin huonossa kunnossa. Aiheiltaan kuvat ovat laidasta laitaan, eivätkä kaikki niistä ole kovinkaan kaunista katsottavaa.

- Joukossa on myös ihan oikeitakin sotakuvia, kuva ruumiista oli suoraan sanoen sellainen yllätyksenpoikanen, Paukku tunnustaa.

Seuraavaksi alkaa jatkosota

Digitointiprojektiin on saatu tälle vuodelle rahaa noin 100 000 euroa, mutta jatkosta ei ole tietoa. Työtä olisi silti tiedossa vielä kolmelle vuodelle, sillä digitoitavia talvi- ja jatkosodan kuvia on kaikkiaan noin 160 000.

- Toivomme tietysti, että hyvin alkanut projekti voisi jatkua, sanoo digitointi- ja konservointikeskuksen johtaja Majlis Bremer-Laamanen.

Digitoitu kuvamateriaali palautuu Mikkelistä takaisin puolustusvoimien kuvakeskukseen Helsinkiin. Haaveissa on kuitenkin jo nyt se, että kuvat saataisiin joskus internetiin kaikkien ulottuville ja jopa täydennettäväksi ihmisten omilla kuvilla ja tarinoilla.

- Jaetaan historiaa, jolloin saamme rikkaamman kulttuuriperinnön, Bremer-Laamanen innostuu.

Hänen mukaansa mukaan olisi silloin mahdollista saada myös sellaisia kuvia, joita ei löydy puolustusvoimien kuva-arkistosta. Kuvien mukana tulisi samalla myös tarinoita, joita ei nyt digitoitavissa kuvissa kerrota.

Lähteet: YLE Uutiset / Pekka Niiranen