1. yle.fi
  2. Uutiset

Seppo Tamminen hellii koiria ja katsojia

Taiteilija Seppo Tamminen on kulkenut vaiherikkaan tien 1970-luvun korusensaatiosta Lopen perukoille perustettuun taiteilijakotiin. Valokuvat, taulut ja korut löytävät lokeronsa sekä talossa että elämässä.

taide
Kaksi miestä kättelee
Ruotsin prinssi Carl Gustaf tutustumassa Seppo Tammisen korunäyttelyyn Kirkkonummella.Seppo Tamminen

Taiteilija Seppo Tammisen Sari-koira vastaanottaa vieraan hyppäämällä syliin ja laittamalla päänsä kämmenelle, uskollisuutta vannoen.

- En osaisi olla ilman koiraa, sitä paitsi kohta 15-vuotias kissa vaatii lisäkseni muutakin palvelusväkeä rinnalleen, naurahtaa Seppo Tamminen.

Seppo Tamminen on ollut vaikuttajana suomalaisessa taidekentässä 1960-luvun puolivälistä alkaen. Ura alkoi korusuunnittelijana ja kesti 25 vuotta. Nuori Seppo toimi sen ajan lehdissä myös korujensa näyttämönä ja häntä tituleerattiin "1970-luvun kansainväliseksi korusensaatioksi". Näyttävät ja hippimäiset korut löysivät nopeasti omistajansa, kuten Sepon taulutkin.

Lempeää lämpöä

Sepon lapsuudenystävän Osmo Leivon kirjoittamassa kirjassa "Nautilus ja Meteoriitti- Seppo Tammisen taiteen tarina"- eräs kriitikko kertoo halustaan varastaa Sepon helsinkiläiset lapsuudenmuistot itselleen. Sellainen olo tauluista tuleekin; jotain vanhanaikaista, hellyttävää, lempeää ja lämmintä. Naiivia, mutta olkoon.

Tarinoita kyllä riittäisi. Liittyköön yksi valokuvamuistoon.

- Minulla oli korunäyttely Hvitträskin huvilassa Kirkkonummella. Ulkoministeröstä soitettiin ja pyydettiin esittelemään korujani Ruotsin prinssi Carl Gustafille. Suostuin tietysti ja luotin siihen että naapurihuoneessa ollut Tove Jansson puhuisi tarpeeksi ruotsia. Aloin jännittää asiaa etukäteen ja kun H-hetki tuli olin aika paniikissa. Turvamiehet kaivautuivat komeroihin ja odottelin yksikseni prinssiä. Selvästikin erittäin väsynyt prinssi saapui sitten ja kysäisi jotain hieman epäselvästi korujeni materiaalista. Minä puolestani vastasin: "Jag....jag....jag." Enkä sitten muuta!

Prinssi vastasi "Jo, det är bra". Adjutanttina toiminut Adolf Ehrnrooth vielä kiitteli jälkeenpäin esittelystä, nauraa taidekenttää laidasta laitaan tutkaillut Seppo Tamminen.

Seppo Tammisen näyttely Galleria Koneessa 12.10. 2010 saakka.

Lähteet: YLE Häme / Heidi Kononen

Lue seuraavaksi