Dynamo-klubi ja Lahnajärven seisake olisivat säilyttämisen arvoisia

YLE Teema esittää ensi vuonna ohjelmasarjan, johon on saanut ehdottaa suojelemisen arvoisia kohteita. Varsinais-Suomesta Suojele minua -ohjelmaan ovat päässeet Lahnajärven huoltoasemakokonaisuus ja Turun keskustassa sijaitseva Dynamo-ravintola.

Lahnajärvi, Salo
Dynamo-ravintola Turussa
Ravintola Dynamo on yksi suojelemisen arvoinen kohde YLE Teeman Suojele minua -ohjelmassa.YLE / Petra Ristola

Teema kuvaa Dynamoa keskiviikkona ja torstaina. Talossa on aikanaan toiminut muun muassa Turun Urheiluliiton kerhotilat ja homoravintola. Ohjelman ohjaaja Jouko Salokorpi kertoo, että Turun Sanomien toimituksen takapihalla sijaitseva Dynamo ja muut puurakennukset ovat erikoinen näky suomalaisen kaupungin ydinkeskustassa.

- Tämä on kuin viipurilainen takapiha. Samaa ikiaikoja sitten unohtunutta ränsistynyttä meininkiä. Puretaan joskus pois, Salokorpi kuvailee.

Jouko Salokorpi kertoo, että Turussa Österbladin tontilla sijaitsevien puutalojen arvo ei ole välttämättä rakennustaiteessa, vaan historiassa - myös lähihistoriassa.

- Dynamo-klubin ehdottaja myönsi itsekin, että nämä eivät ole parhaita esimerkkejä puuarkkitehtuurista. Näiden arvo on muun muassa se, mitä talossa tapahtuu, Salokorpi valottaa.

Dynamo-ravintola on toiminut 90-luvulta asti monen opiskelijan suosikkipaikkana. Sinne on kokoontunut taiteilijahenkistä porukkaa. Klubin piti olla aluksi vain väliaikainen, mutta siitä on tullut jo lähes instituutio opiskelijapiireissä.

- Nyt voisi inhottavasti kysyä, että jos tämä talo kunnostettaisiin viimeisen päälle, niin olisiko tämä klubiosuus enää ennallaan. Mutta se ei poista sitä, etteikö jotain pitäisi tehdä, ennen kuin talo romahtaa.

Taukopaikkakin on kulttuurihistoriaa

Lahnajärvi on Suomen ensimmäinen taukopaikaksi rakennettu taukopaikka. Se rakennettiin vuoden 1952 Olympialaisia varten. Suosituksi Lahnajärvi tuli yksinkertaisesta syystä: paikka oli ykköstien puolivälissä ja linja-autot pysähtyivät Lahnajärvelle tauolle.

Lahnajärvi suljettiin kaksi vuotta sitten, kun yrittäjä totesi, että moottoritien kanssa ei kilpailla. Salokorpi kertoo, että tosiasiassa Lahnajärvi on lähempänä moottoritietä kuin monet nykyiset taukopaikat. Paikka on päässyt vain rapistumaan ulkopuolelta.

Jouko Salokorpi muistelee, että aikanaan Lahnajärvellä oli ufon muotoinen ravintola ja jotain vastaavaa voisi kehittää nytkin.

- Sinne voisi laittaa jonkin hervottoman kokoisen lahnan, jonka sisällä olisi kahvila. Monet ravintolaa kaipaavat, Salokorpi toteaa.

- Se edustaa miljoonien suomalaisten matkustushistoriaa. Siellä ovat pysähtyneet Mauri Sariolat, Ahti Karjalaiset ja Urho Kekkoset ja kaikki mahdolliset iskelmätähdet.

Radiomasto, linnan päälle rakennettu silta...

Suojele minua -sarja näkyy televisiossa ensi vuonna. Sarjaan ovat päässeet Dynamon ja Lahnajärven lisäksi muun muassa Porin lyhytaaltoasema, Kittilässä sijaitseva Kalervo Palsan Getsemane-ateljee, Sokoksen pääkonttori Oulussa, Riihimäen linja-autoasema ja myös Kajaanin linna.

- Moni kaipaisi ainakin pintaremonttia, mutta Kajaanin linnan päältä haluttaisiin autotie pois.

Lähteet: YLE Turku / Joona Haarala