1. yle.fi
  2. Uutiset

Terveyspomo vaihtuu taas - Tervahauta irtisanoutui Lahdesta

Lahden sosiaali-ja terveystoimialan johtajan paikka on tuulinen. Virkaa runsaan vuoden hoitanut Markku Tervahauta lähtee Lahdesta, koska ei saanut virkavapautta kaupunginjohtajalta.

Lahti
Markku Tervahauta
YLE / Lahti

Lahden sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Markku Tervahauta jättää virkansa. Tervahauta irtisanoutui viime perjantaina kun Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta ei myöntänyt Tervahaudan anomaa virkavapautta.

Tervahauta valittiin viime kesänä Kuopioon yhdeksi kolmesta palvelualuejohtajasta. Tervahaudan tarkoituksena on päästä hoitamaan Kuopion tehtävää marraskuun alusta lukien.

Markku Tervahauta ehti olla Lahdessa toimialajohtajana vain runsaan vuoden.

Lääketieteen tohtori Markku Tervahauta on syntynyt Lahdessa ja käynyt Lahdessa koulut ylioppilaaksi saakka.

Lahden kaupungin palveluksessa Tervahauta oli toista kertaa. Ensimmäinen rupeama oli palokunnassa, sairaankuljetus- ja ensihoitotehtävissä. Tämän jälkeen hän suuntasi opiskelemaan lääkäriksi.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi