1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Voita & Sokeria

Tomaatti-mozzarellarullasalaatti

Anun kolmen ruokalajin kokonaisuus koostuu italialaisklassikoista. Ensimmäiseksi on vuorossa alkuruoka mozzarellasta. Se on alunperin italialainen tuorejuusto, joka perinteisesti valmistetaan puhvelinmaidosta.

Kuva: YLE

Tarvitset yhden mozzarellan ruokailijaa kohti.

Salaatti:

tomaatteja

tuoretta basilikaa

salaattikastiketta ( ohje alla)

Punainen pesto:

100 g aurinkokuivattuja tomaatteja ( n. 10 kpl)

1 valkosipulinkynsi

8 lehteä tuoretta basilikaa

2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä

2-3 rkl oliiviöljyä

suolaa

Liota tarvittaessa aurinkokuivattuja tomaatteja puolisen tuntia. Valuta.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla.

Yhdistä kaikki ainekset, öljyä ja suolaa lukuun ottamatta. Sekoita tehosekoittimella tai sauvasekoittimella lisäten öljyä vähitellen niin että saat paksuhkon tahnan. Mausta suolalla.

Vihreä tapenade:

1 dl kivettömiä vihreitä oliiveja

2 rkl kapriksia

2-3 kpl anjovisfileitä

1 valkosipulinkynsi

2 rkl silputtua persiljaa

2- 3 rkl oliiviöljyä

luraus sitruunamehua (vajaa 1 rkl)

suolaa tarvittaessa

mustapippuria

Yhdistä sekoitusastiassa kaikki ainekset, paitsi öljy ja suola. Aja tahnaksi lisäten öljyä vähitellen, maista ja mausta vielä tarvittaessa suolalla.

Valmista ensin punainen pesto ja tapenade. Anna makujen tasaantua jääkaapissa tovin.

Mozzarella pehmennetään kaulittavaksi HUOM! Valmista yksi rulla kerrallaan:

Kääri mozzarellapallot tiiviisti tuorekelmuun, kukin omaansa. Kiehauta kattilassa 2 litraa vettä. Upota kelmutettu mozzarella hiljalleen porisevaan veteen ja anna pehmentyä juustosta riippuen 5-10 minuuttia. Kun juustosta on selkeästi irronnut hieman ”maitoa” kelmuun ja juusto tuntuu sormiin pehmeämmältä ja kuumalta nosta se pois vedestä. Juustoa on tarkoitus pehmentää - ei sulattaa! Poista kelmu ja aseta lämmin mozzarella nopeasti kahden leivinpaperin välin ja kauli noin ½ cm paksuiseksi levyksi. Täytä ja rullaa kääretortun tapaan. Tässä vaiheessa kannattaa olla rivakka sillä pehmentynyt juusto jähmettyy nopeasti.

Valmista sekä punaisella pestolla että tapenadella täytettyjä mozzarullia. Nosta valmiit rullat jääkaappiin tunniksi pariksi ennen tarjoilua.

Leikkaa rullat paloiksi ja tarjoile kypsien tomaattien, tuoreiden basilikanlehtien ja hyvän salaattikastikkeen kera.

Salaattikastike:

1 pieni salottisipuli pieneksi hienonnettuna

1 dl hyvää oliiviöljyä

2 rkl balsamicoa

suolaa ja ripaus sokeria

Sekoita sipuli ja etikka. Lisää öljy ohuena nauhana samalla voimakkaasti sekoittaen. Mausta suolalla ja sokerilla. Anna maustua tovin.

HUOM: Sekä pesto, että tapenade säilyvät jääkaapissa viikonkin.