”Internet-kojootti syö Playboy-pupun”

”Internet-kojootti syö Playboy-pupun”, näin siis tiivisti Playboy-lehden omistaja Hugh Hefner hiljattain huolensa internetin negatiivisesta vaikutuksesta Playboyn levikkiin. Hefnerin mukaan Playboy on yksi internetin monista uhreista.

Ulkomaat
The Wall Street Journal -lehti. @-merkin varjo.
YLE Uutsiet Grafiikka, lähde: Justin Lane/EPA

Jo vuosien ajan olemme olleet Suomessa täysin tietoisia siitä, että netti ja muut uudet mediat syövät perinteisten tiedotusvälineiden markkinoita, etenkin painetun sanan. Lehdet ovat pasé, netin ja teknisten välineiden mahdollistama jatkuva uutisvirta on nykypäivää ja tiedonvälityksen tulevaisuus.

Tämä on kaikki tuttua turinaa, mutta täytyy mennä tiedonvälityksen juurille todella ymmärtääkseen, kuinka suuresta murroksesta on kyse. Yhdysvalloissa perinteinen media, sanomalehdet etunenässä, on niin tuskissaan, että kuolonkorina on jo järkyttävää kuunneltavaa.

Heti kärkeen voidaan todeta, että yksikään päänsä viime vuosina pinnalla pitänyt amerikkalaislehti ei toimi enää perinteisen mallin mukaan. Paperista valmistettavat tuotteet ovat toki vielä olemassa ja niillä on arvonsa, mutta amerikkalaiset lehtitalot muistuttavat nykyään enemmän multimediayrityksiä. Kun vielä muutama vuosi sitten lehtitoimittajat ja online-osasto eivät mahtuneet edes samaan rakennukseen, nyt lehtien nettiversioihin panostetaan enemmän kuin mihinkään muuhun tuotteeseen.

Ja pelkkä teksti ei tässä tapauksessa tietenkään riitä. Editoidut videot ja tv-tasoiset suorat lähetykset ovat jo ”sanomalehtien” arkea. Esimerkiksi The Washington Post -lehden toimituksesta löytyy viimeistä huutoa olevat tv-studiot ja editointitilat.

Samoin arkea ovat erilaiset yhteistyösopimukset. Yhdelläkään lehti- tai mediayrityksellä ei enää ole varaa tuottaa yksin norsunluutornissaan koko laatujournalismipalettia. On pakko siis jakaa kustannuksia ja työtaakkaa.

Hyvä esimerkki toimivasta kumppanuudesta on valtakunnallisen USA Today -lehden ja ABC-televisiokanavan yya-sopimus. Yhteistyö aloitettiin edellisen presidentinvaalin yhteydessä kaksi vuotta sitten. Politiikkaa käsittelevien juttujen jakaminen on sujunut sen verran jouhevasti, että mainitut tiedotusvälineet ovat uusimassa sopimustaan.

Myös ”pieni ja ketterä jeesaa isoa ja kankeaa” -tyyppiset mallit ovat kasvattaneet suosiotaan. Laatujournalismin linnake The New York Times ei esimerkiksi pysty enää tuottamaan itse koko sisältöään. Niinpä lehti on ulkoistanut osan projekteistaan, ja apuun on tullut muun muassa San Franciscossa toimiva riippumaton, uutisia tuottava The Bay Citizen -uutisorganisaatio.

Selvää on, että tiedonvälityksen on oltava nopeaa, joustavaa ja sovelluttava kaikkiin mahdollisiin välineisiin. Mutta mihin välineeseen tulisi panostaa kovimmin ja mistä välineestä saadaan jatkossa rahaa eniten?

Näihin kysymyksiin ei kenelläkään vielä ole selvää vastausta. Tällä hetkellä lähes kaikki sanomalehdet pitävät nettiversionsa ilmaisina. Rahastaminen nettisivuilla, pay wallilla, on onnistunut lähinnä vain The Wall Street Journalilta, sillä lehden lukijat ovat harvinaisen uskollisia legendaariselle talousjulkaisulle. Sen sijaan muiden lehtien omistajat ja päätoimittajat ovat pohtineet päänsä puhki, miksi kuluttajat eivät suostu maksamaan nettilehdistä.

Ja tyhjentävää vastausta ei tähän kysymykseen ole löytynyt.

Ei sen puoleen, etteikö menestyjilläkin olisi myös ongelmansa. Reviiriään talousjournalismin ulkopuolelle laajentanut The Wall Street Journal ja joidenkin arvioiden mukaan ”maailman paras sanomalehti” The New York Times käyvät niin tiukkaa keskinäistä kilpailua, että rivitoimittaja ihmettelee, miten lehdet ehtivät keskittyä mihinkään muuhun kuin toistensa nokitteluun.

Erityisen kirpeän ja kovasanaisen kilpailusta on tehnyt The Wall Street Journalin vain muutama vuosi sitten ostanut mediamoguli Rupert Murdoch, jonka maailmanlaajuinen yritys News Corp. on niitä harvoja mediayrityksiä, joka on onnistunut kasvattamaan tulojaan. Sen sijaan The New York Timesin omistajat, Sulzbergerin perhe ja heidän Times Company –yrityksensä, ovat jo pidemmän aikaa olleet suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Hattu kourassa on käyty muun muassa meksikolaisen miljardöörin luona.

Ja rahahan ratkaisee myös sen, kuka saa äänensä kuuluville. Mielenkiintoinen esimerkki rahan ja uuden median naittamisesta yhteen on netissä toimiva The Huffington Post. Nettijulkaisun perusti viisi vuotta sitten varakas kolumnisti ja Kalifornian kuvernööriksi pyrkinyt Arianna Huffington. Huffington halusi antaa hyville ystävilleen ja arvostetuille kirjoittajille uuden foorumin ilmaista itseään. Projekti onnistui, ja viime vuonna The Huffington Postin toimittaja sai ensimmäisenä nettijulkaisutoimittajana puheenvuoron presidentti Barak Obaman tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa.

Harvalla tiedostusvälineellä on kuitenkaan Arianna Huffingtonin tapaista rikasta tukijaa. Tai ne eivät halua sellaista. Times Company -mediaperheeseen kuuluva The Boston Globe -sanomalehti oli hiljattain myyntiuhan alla.

- Joku rikas Beverly Hillsin tyyppi, jolla on kuvissa liian monta paidannappia auki ja kultaketjuja karvaisen rinnan päällä, halusi ostaa The Boston Globen. Meitä täällä Bostonin toimituksessa hieman hirvitti.

Näin kuittasi yksi The Boston Globen politiikantoimittajista lehden myyntiin liittyvät paineet. Lehteä ei myyty, mutta kuten niin monessa muussakin sanomalehdessä ympäri Yhdysvaltoja, irtisanomisia on ollut runsaasti ja niiden odotetaan jatkuvan.

Suurin osa sanomalehdistä elää siis veitsen terällä, mutta aivan helppoa ei ole elämä muuallakaan. Ensimmäisen Persianlahden sodan myötä koko maailman tietoisuuteen noussut uutiskanava CNN on esimerkiksi taistellut viime vuodet kynsin hampain katsojistaan. Liian keskitienkulkijaksi haukuttu kanava on menettänyt selkeästi katsojia samalla kun äänekkäästi konservatiivinen Fox-kanava tai vasemmalle taipuva MSNBC-kanava ovat kasvattaneet suosiotaan.

CNN:n tuorein yritys saada potkua ohjelmistoonsa oli päätös korvata eläkkeelle jäävä, legendaarinen juontaja Larry King brittiläisellä Piers Morganilla. Morgan on tuttu tuomari America´s Got Talent - kilpailuohjelmasta, ja nyt CNN:llä toivotaan, että Morgan tuo uuden katsojakunnan uutiskanavalle.

Entä kuka tai mikä toisi lisää lukijoita perinteisille sanoma- tai aikakauslehdille? Onko se enää edes mahdollista ja kannattaako taistelua jatkaa?

Itse toivon, että perinteiset tiedotusvälineet niin täällä Yhdysvalloissa kuin kotonakin jatkavat kiivaasti kamppailua olemassaolostaan. Joillekin netti ja iPadin tapaiset uudet tekniset lukulaitteet ovat paras tapa lukea niin faktaa kuin fiktiota. Itse rakastan paperia, sanoma- ja aikakauslehtiä. Vertaan perinteisten lehtien lukemista slow food -kulttuuriin. Hidasta, terveellistä ja laadukasta kuluttamista. Tietokone ja muut laitteet kiinni, lehti käteen, sohvalle makaamaan ja lukemaan.

Paperi on kuitenkin tiedonvälityksessä häviävä luonnonvara, sen olen matkallani Yhdysvaltojen halki oppinut hyväksymään. Kun siis päätän artikkelisarjani tähän, toivon että vaikka en saa kovin paljon painomustetta tulevaisuudessa sormiini, niin kiireestä, kilpailusta ja välineiden nopeudesta huolimatta laatujournalismi jää eloon.

Lähteet: Annika Damström