Wall Street katsotuin elokuva USA:ssa

Wall Street: Money Never Sleeps nousi viikonloppuna Pohjois-Amerikan katsotuimmaksi elokuvaksi. Oliver Stonen ohjaama jatko-osa 1980-luvun menestyselokuvaan avasi kuitenkin suhteellisen vaisusti 19 miljoonan dollarin lipputuloilla.

Kuva elokuvasta Wall Street 2: Money Never Sleeps. Kuva: FS Film

Elokuvastudio Warner Bros oli Wall Streetin avaustulokseen tyytyväinen ja uskoo, että elokuva petraa vielä tulostaan, kun sen nähneet suosittelevat sitä muille. Elokuva on saanut etukäteen paljon huomiota, sillä pääosaa esittävä Michael Douglas sairastui kurkkusyöpään.

Viikonlopun toiseksi katsotuin oli niin ikään ensi-illassa ollut Legenda suojelijoista. Sen lipputulot olivat 16,3 miljoonaa dollaria. Viikko sitten katsotuimmaksi noussut Ben Affleckin ohjaama The Town tippui kolmanneksi 16 miljoonan dollarin tuloilla.