1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Lähi-idän rauhanneuvottelut jälleen vaakalaudalla

Kiistelty Israelin siirtokuntien rakentamiskielto on päättynyt aamuyhdeltä Suomen aikaa. Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas on pyytänyt Israelia jatkamaan kieltoa tai maiden väliset rauhanneuvottelut ovat vaarassa katketa.

Kuva: Reuters TV

Siirtokuntien rakentamiskielto oli ollut väliaikaisesti voimassa kymmenen kuukauden ajan. Palestiinalaiset ovat aiemmin ilmoittaneet, että jos siirtokuntien laajentamisen annetaan jatkua, se merkitsee vetäytymistä rauhanneuvotteluista Israelin kanssa.

Israelilla on palestiinalaisalueilla 120 siirtokuntaa, joissa asuu 500 000 israelilaista. Kansainvälinen yhteisö on todennut, että palestiinalaisalueille ja Itä-Jerusalemiin rakennetut siirtokunnat ovat laittomia.

Kiellon päättymisen jälkeen palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas ei ole toistaiseksi kuitenkaan ottanut kantaa neuvottelujen lopettamiseen. Aiemmin hän sanoi neuvottelevansa arabimaiden kanssa ennen kuin tekee asiasta päätöksiä.

Abbas kuitenkin pyytää Israelia jatkamaan rakentamiskieltoa, koska se on hänen mukaansa ainoa keino rauhanneuvottelujen onnistumiseksi. Myös Yhdysvallat kehottaa Israelia jatkamaan kieltoa.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu esitti heti kiellon päättymisen jälkeen toiveen, että Abbas jatkaisi rauhanneuvotteluja. Neuvottelujen olisi tarkoitus sujua Netanjahun mukaan nopeutetussa ja rehellisessä hengessä, ja rauhansopimus pyrittäisiin saamaan aikaan vuoden kuluessa.