Irlannin lainakulut hyppäsivät uuteen ennätykseen

Irlannin lainakulut nousivat uuteen huippuun tiistaina kahden luokituslaitoksen uhattua laskea sen luottoluokitusta. Irlannilla on täytettävänään EU:n suurin budjettialijäämä, joka saattaa kaataa jo heiluvan hallituksen.

Ulkomaat

Pääministeri Brian Cowen sanoi tänään ettei Irlanti kuitenkaan ole hakemassa hätäapupakettia EU:lta finanssiensa saamiseksi tasapainoon.

Samaa sanoo EU:n komissio, joka ei tällä haavaa harkitse hätärahoitusta.

Luokituslaitos Moody's oli jo maanantaina laskenut osin Irlannin kansallistetun rahoituspankin Anglo Irish Bankin luottoluokitusta.

Cowenin hallituksen tuki parlamentissa on kutistunut kahteen paikkaan loikkausten vuoksi ja oppositio kasvattaa paineita ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin. Lisäksi Cowenin vihreät hallituskumppanit tuntevat olonsa yhä epämukavammaksi kun hallituksen tiukka säästöohjelma saa muotoaan.

Lisäksi hallitusta natisuttavat vielä taannoiset syytökset pääministerin omasta alkoholinkäytöstä. Tiistaina Cowen pääsi taas keltaisen lehdistön lööppeihin, kun amerikkalainen talk-show'n vetäjä Jay Leno nimitteli häntä kännäri-idiootiksi.

Lähteet: Reuters/YLE - Uutiset