Mihin pankkipäivää tarvitaan?

Eletään sähköistä aikaa, jolloin tiedonsiirto käy kädenkäänteessä ja asiat saa hoidettua nappia painamalla. Silti esimerkiksi rahansiirto eri pankkiryhmien välillä tarvitsee aikaa yhden pankkipäivän. Se johtuu maksujen selvityksestä, jonka pankit tekevät yöaikaan.

maksuliikenne
Nordean opas tilisiirtoon.
YLE / Tuuli Liekari

Monille tuttu tilanne: Lapsi soittaa vanhemmalleen ja pyytää pikaisesti rahaa tilille. Vanhempi ryhtyy tuumasta toimeen, mutta koska tilit sijaitsevat eri pankeissa, tulevat rahat lapsen tilille vasta seuraavana päivänä. Syynä on pankkipäivä.

- Pankkipäivä on päivä, jolloin rahat liikkuvat paikasta toiseen. Jos toisesta pankkiryhmästä siirretään rahaa, maksujen netotus tapahtuu niin sanotussa yö-clearingissä – maksujärjestelmässä, joka tapahtuu yöllä. Siinä pankkien väliltä maksut liikkuvat päivästä toiseen, Suomen Pankin viestintäpäällikkö Mika Pösö kertoo.

Saman pankin sisällä tehtävät tilisiirrot sen sijaan näkyvät saman päivän aikana.

- Siinä ei tarvita pankkiryhmien välistä maksujen selvitystä. Tällä hetkellä pankit kasaavat päivän aikana toisilleen kerääntyneet maksut kokonaisuuksiksi, jotka netotetaan aina yöllä, jolloin maksut siirtyvät automaattisesti seuraavaan päivään.

Viikonloppuisin tilisiirrot seivovat

Viikonloppuisin sähköisessä tilisiirrossa summa siirtyy maksun saajan tilille vasta maanantaina. Silloin maksujärjestelmä ei ole auki.

- Pankkien välillä selvitettävät maksut eivät tuolloin liiku. Tässä on se syy, miksi pankkiryhmien välisissä rahansiirroissa tarvitaan se yksi päivä lisää, Pösö sanoo.

Pankkipäivä on on aina yhden kalenteripäivän mittainen, eikä eri pankkien välillä ole tässä eroja.

On myös epäilyjä siitä, että pankit käyttäisivät pankkipäivää hyväkseen. Sen avulla pankit saisivat yhdeksi päiväksi korkoa, kun raha ei saman tien tililtä siirry. Pösö kiistää tämän.

- Kyllä se syy liittyy maksupäivään ja pankkiryhmittymien välisten maksujen netotukseen.

Lähteet: YLE Satakunta