Homohahmoja yhä enemmän amerikkalaisissa tv-sarjoissa

Homoseksuaalisten hahmojen määrä on lisääntynyt amerikkalaisissa tv-ohjelmissa. Homojen etuja ajavan GLAAD-järjestön raportin mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja on suurimmilla kaapelikanavilla tällä kaudella 35 viime vuoden 25 verrattuna.

viihde
Glee -sarjan näyttelijät esiintyvät tv-ohjelmassa.
Seksuaalivähemmistöt näkyvät myös suositussa Glee -sarjassa.FOX

Suositusta True Blood -sarjasta löytyy kaikkein eniten seksuaalivähemmistöhahmoja amerikkalaisista tv-sarjoista. Vampyyrisarjassa nähdään kuusi hahmoa, jotka ovat joko homoja, lesboja, biseksuaaleja tai transseksuaaleja. Homohahmoja esiintyy myös palkituissa sarjoissa Good Wife, Modern Family ja Glee.

GLAAD-järjestön puheenjohtajan Jarrett Barriosin mukaan seksuaalivähemmistöön kuuluvien hahmojen lisääntyminen televisiossa osoittaa, että amerikkalaisten tietämys homoista sekä ymmärrys heitä kohtaan on lisääntymässä.

- Modern Family ja Glee-sarjojen suosio on merkki siitä, että valtavirtaa edustava yleisö hyväksyy homohahmot ja haluaa nähdä hyvin tehtyjä tarinoita meidän elämästämme, Barrios lisää.

Homojen näkymistä amerikkalaisissa tv-sarjoissa ovat lisänneet syksyllä alkaaneet uudet ohjelmat. Esimerkiksi ABC-kanavan uuttuuksissa The Whole Truth ja Happy Endings on homohahmot. Teineille suunnatussa Hellcats-sarjassa on puolestaan lesbo cheerleader ja Outlaw-lakisarjassa biseksuaali nainen.

GLAAD-järjestö julkaisi keskiviikkona seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä amerikkalaisilla tv-kanavilla kartoittavan Where We Are on TV -raportin 15. kerran.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset