Lapset söivät vanhempiensa lääkkeitä

Poliisitutkinnassa on selvinnyt, että Turussa, Varissuolla koulussa lääkkeitä napsineet lapset olivat syöneet toisen lapsen vanhemmille kuuluvia lääkkeitä. Poliisi pitää tapausta selvitettynä, eikä siihen liity rikosta.

Kotimaa

Turun Varissuolla viime viikon perjantaina kaksi ala-asteikäistä lasta joutui sairaanhoitoon, kun he olivat nauttineet pillereitä, joita he kertoivat saaneensa koulun pihaan tullelta tuntemattomalta henkilöltä.

Tutkinnassa selvisi, että toinen lääkkeitä nauttineista lapsista oli ottanut ne luvatta vanhempansa lääkevarastoista. Hän oli tarjonnut niitä myös toiselle lapselle. Kun lapset olivat alkaneet lääkkeiden vaikutuksesta oirehtia ja tarvitsivat sairaanhoitoa, he eivät olleet enää uskaltaneet kertoa totuutta, vaan kertoivat saaneensa lääkkeet ulkopuoliselta henkilöltä.

Poliisi toivoo erityisesti lapsiperheissä huolehdittavan, että lapsille vaaralliset ja haitalliset lääkeaineet säilytettäisiin esimerkiksi lukituissa lääkekaapeissa. Vanhentuneet lääkkeet kannattaa toimittaa apteekkeihin hävitettäviksi, jotta ne eivät päädy asiattomien käsiin.

Lähteet: YLE Turku