Tauno Tiusanen eli kotiryssän tarkkailussa

Lahtelainen professori Tauno Tiusanen, entisen Neuvostoliiton ja kommunististen Itä-Euroopan maiden erityisasiantuntija muistaa hyvin ajan, jolloin Suomessa vallitsi niin sanottu "kotiryssäjärjestelmä”. Muun muassa presidentti Mauno Koiviston neuvonantajana toiminut Tiusanen ei niellyt vaikeinakaan aikoina neuvostoliittolaista propagandaa vaan etsi aitoa tietoa, vaikka talloikin samalla monille varpaille.

Kotimaa
Professori Tauno Tiusanen.
Professori Tauno Tiusanen.YLE / Hanna Poikolainen

Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Tauno Tiusanen on ehtinyt nähdä ja kokea. Virallisesti hän on tätä nykyä eläkkeellä, mutta opettaa edelleen.

Itäisen Euroopan asioihin hän sai ensikosketuksen työskennellessään aikoinaan amerikkalaisessa konsulttitoimistossa. Tiusanen matkusti työnsä puolesta paljon niin sanotuissa itäblokin maissa. Alueen asiantuntijaksi hän kehittyi vähitellen, varsinkin perustettuaan oman yrityksiä idän kaupassa konsultoivan yrityksensä.

Propaganda ei kelvannut

Tiusanen on kirjoittanut vuosien saatossa lukuisia artikkeleita kommunistimaista kylmän sodan aikana eikä omien sanojensa mukaan ole voinut välttyä tallaamasta ihmisten varpaille. Hän halusi selvittää asioiden todellisen laidan, eikä niellyt itäeurooppalaista propagandaa. Kitkaa syntyi väkisin.

- Jouduin silloin tällöin puhutteluun. Suomessa vallitsi tuolloin kotiryssäjärjestelmä eli Neuvostoliiton suurlähetystössä oli henkilöitä, jotka seurasivat tiettyjen ihmisten tekemisiä. Minullekin määrättiin tällainen päällystakki.

Tiusanen kertoo, että kaiken kaikkiaan hänen toimiaan seuraavia ”kotiryssiä” oli hänen aktiiviuransa aikana kolme.

- He olivat äärimmäisen kiinnostuneita tiedonkeräystavoistani ja siitä, miten tietojani levitin. Yrittivätpä he vaikuttaa siihenkin, että saisin niin sanotusti oikeaa tietoa, propagandatekstejä.

Elämää suurennuslasin alla

Tauno Tiusanen tunnetaan professorina, jonka suorapuheiset viestit menevät helposti perille ja tulevat ymmärretyksi. Tästä piirteestä on ollut hyötyä ja haittaa. Ainakin kerran ”kotiryssä” poltti päreensä, kun Tiusanen kirjoitti kiertelemättömän artikkelin, jossa vertailtiin eri maiden elintasoja.

- Toisen kerran tallasin heidän varpailleen, kun 80-luvulla vertailin leivän hintaa pääkaupungeissa. Siihen aikaan Neuvostoliiton propagandassa korostettiin leivän halpuutta. Artikkelissani tutkin, miten monta työtuntia menee yhden leivän ansaitsemiseen ja tulin siihen tulokseen, ettei leipä ollutkaan kovin edullista Moskovassa, Tiusanen sanoo.

Kun entistä Neuvostoliittoa ja Venäjää vertaa Suomen naapureina, Tiusasen mielestä Venäjä on parempi ja helpompi vaihtoehto. Hän perustelee kantaansa esimerkiksi sillä, että Neuvostoliiton aikana Suomi oli sekä poliittisesti että taloudellisesti tarkan syynin kohteena. Nykyisin elämä on vapaampaa.

Tärkeä neuvonantaja

Uransa aikana itäisen Euroopan asiantuntija Tiusanen on tavannut monia merkittäviä henkilöitä. Suomessa hän on ollut esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston neuvonantaja. Tiusanen kuului niin sanottuun Mannisen työryhmään, joka piti valtion päämiehen ajan tasalla siitä, mitä Itä-Euroopassa tapahtui.

Tiusanen seuraa edelleen itänaapurin tapahtumia. Hänen mukaansa Venäjän murroksessa tietyt piirit ovat rikastuneet, mikä on ollut yltäkylläistä ja äärimmäisen nopeaa.

- On vaikea tietää, miten rehellisesti on toimittu ja kuinka virka-asemia on käytetty hyödyksi, hän sanoo.

Tauno Tiusanen pakinoi säännöllisesti Lahden Radiossa. Pakinat julkaistaan Yle Lahden nettisivuilla.

Lähteet: YLE Lahti