Presidentin piiritys erotti Ecuadorin poliisipäällikön

Poikkeustilaan johtanut poliisikapina Ecuadorissa päättyi maan poliisipäällikön eroon perjantaina. Säästöistä hurjistuneet poliisit saartoivat rähinässä loukkaantuneen presidentin sairaalaan 12 tunniksi.

Ulkomaat
Presidentti Rafael Correa seisoo väkijoukon keskellä.
Kuvan keskellä oleva Ecuadorin presidentti Rafael Correa joutui turvautumaan kaasunaamariin mellakoiden keskellä.EPA / Jose Jacome

Poliisit ja presidentti Rafael Correaa tukevat sotilaat ammuskelivat torstaina toisiaan sairaalan ulkopuolella, kun presidenttiä hoidettiin kyynelkaasuvammojen jäljiltä.

Correan kauden pahimmissa väkivaltaisuuksissa kuoli eri tietojen mukaan kaksi tai kolme ihmistä, ja loukkaantuneita on kymmeniä. Presidentti julisti maahan hätätilan.

Mielenosoittajat hyökkäsivät torstaina poliisien kulukuria ajavan Correan kimppuun, ja kyynelkaasun aiheuttamat vammat veivät hänet sairaalaan. Sen pihalla alkanut ammuskelu ja kranaattien heittely piti Correan kuitenkin jopa 12 tuntia saarroksissa ennen kuin sotilaat hakivat hänet turvaan.

Vallankaappausyritykseksi mellakan tulkinnut Correa sanoi myöhemmin lehdistölle, että hän vannoi lähtevänsä sairaalasta "joko presidenttinä tai ruumiina". Presidentti palasi työpaikalleen perjantaina tiukkojen turvatoimien saattelemana.

Poliisin ylin johtaja Freddy Martinez ei ollut mukana kapinoinnissa, mutta otti alaisistaan vastuun ja erosi perjantaina.

Etujen leikkaukset leimahduttivat

Vellonta Ecuadorissa alkoi poliisien protesteista, joilla vastustettiin etujen leikkauksia. Asevoimat asettuivat kuitenkin tukemaan presidentti Correaa. Myös tuhansia häntä kannattavia kansalaisia kerääntyi myöhemmin presidentinpalatsin ulkopuolelle.

Levottomuuksista raportoitiin myös muualla kuin pääkaupunki Quitossa. Mieltään osoittavat poliisit asettivat tiesulkuja monissa kaupungeissa ja valtasivat useita hallituksen rakennuksia. Pankkeja ja kauppoja ryösteltiin poliisien poissaolon takia. Monet koulut ja yritykset sulkivat ovensa.

Lentokenttiä suljettiin joksikin aikaa levottomuuksien vuoksi, ja naapurimaat Peru ja Kolumbia sulkivat Ecuadorin vastaiset rajansa.

YK, Yhdysvallat ja useat Etelä-Amerikan maat ovat ilmaisseet tukensa presidentti Correalle.

Ecuadorissa on pitkä poliittisten kriisien perinne, ja kolme edellistä presidenttiä on syrjäytetty katumielenosoituksilla. Correa nauttii kuitenkin suurta kansansuosiota, eivätkä tavalliset ecuadorilaiset liittyneet poliisien mellakointiin.

Lähteet: AFP, AP, Reuters