Ylen uusi draamasarja on tv:n, radion ja netin liitto

Maanantaina aloittava uusi Ylen draamasarja Uusi päivä näkyy ja kuuluu tv:n lisäksi YleX:ssä, Internetissä ja tietysti sosiaalisessa mediassa. Julkaisukanavien monipuolisuus tuo sarjaan ja koko draaman tuottamisen ideaan paljon uutta. Jo tänään iltapäivällä tapahtuu jotain.

kulttuuri
Suvi Hurme, Antti Väre, Thelma Siberg ja Rosa Hautala
Ensimmäisessä jaksossa "Tyvestä puuhun noustaan".

Ylen draamasarja Uusi päivä tavoittelee katsojikseen erityisesti nuoria. Sarja tuo ruutuun konkarien lisäksi paljon tuoreita tv-kasvoja.

Uuden päivän tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen, pääradan varressa sijaitsevaan Virtaus-nimiseen pikkukaupunkiin. Keskiössä on kaupungin ilmaisupainotteinen lukio, jonka lahjakkaita oppilaita – siis sarjan uusia kasvoja – Yle etsi viime syksynä poikkeuksellisen laajoilla koekuvauksilla.

Virtauksessa on 15 000 asukasta. Nykyisen Virtauksen kaupungin tienoilla on ollut asutusta jo muinaishistoriallisella kaudella. Paikkana ”Wirtaus” esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran 1400-luvulla. 1850-luvulla perustettu tulitikkutehdas lakkautettiin vuonna 1985. Nykyisin kaupungin suurin työllistäjä on aurinkoenergiayhtiö Suner Oy. Virtauksen lukion ilmaisutaitopainotus vetää puoleensa opiskelijoita lähikunnista ja kauempaakin, Virtauksesta on tullut muuttovoittokunta.

Draamasarjaan on luotu monella rintamalla näkyvä virtuaalitodellisuus, joka sekoittuu ajassa tapahtuvaan todellisuuteen. Sarjan omien nettisivujen lisäksi Virtauksella (siirryt toiseen palveluun) on omat sivut.

Virtauksen lukiolla ei tällä hetkellä ole avoimia työpaikkoja.

Uuden päivän roolihahmot ovat mukana sosiaalisessa mediassa. Sarjaa seuratakseen ei tarvitse seurata muita julkaisukanavia, mutta sosiaalisessa mediassa esimerkiksi jokin tv-sarjassa vähemmän näkyvä hahmo voi nousta enemmän esiin. Ja sitä myötä rooli voi vahvistua myös sarjassa, sillä sarjan tekijät toki seuraavat sosiaalisen median elämää.

Interaktiivisuutta tyyliin "keksi tapahtumille jatkoa" Uusi päivä ei halua toteuttaa. Se on auttamattoman vanhanaikaista, sanoo sarjan vastaava tuottaja Arttu Nurmi.

Musiikilla tärkeä rooli

Musiikki on sarjassa kolmenlaisessa roolissa. Yksi elementti on sarjaan sävelletty draaman kerrontaa tukeva musiikki. Toisekseen sarjan hahmot esittävät musiikkia – tunnettuja kappaleita, esimerkiksi tanssiesitysten säestyksinä. Näistä jaetaan nettiin musiikkivideot.

Kolmannekseen sarjassa kuunnellaan levymusiikkia. Se tulee YleX:n musiikkipäällikön pöydältä, eli on sitä musiikkia, mitä nuoret juuri nyt kuuntelevat.

Sarja voi toimia myös uutena musiikin jakelukanavana. Kun musiikkipäällikkö Tomi Saarinen saa pöydälleen vaikkapa jonkin bändin demoäänitteen, hän voi nostaa sen sarjaan soimaan pariksi viikoksi.

Sarjan tuottajat uskovatkin, että etenkin musiikkikonsepti tuo uutuudelle sellaisiakin faneja, jotka eivät ole järin kiinnostuneita perinteisistä draamasarjoista.

Miljoonasatsaus

Sarja maksaa vuodessa 5 miljoonaa euroa. Sillä saa kuitenkin paljon, muistuttaa Arttu Nurmi.

– Tuotamme yli 100 jaksoa vuodessa hyvää kotimaista draamaa ja sen lisäksi verkon palvelut, kokonaisen oman maailman verkkoon – se kaikki sisältyy siihen hintaan.

Uusi päivä luokitellaan draamakomediaksi, jollaista ei tällä hetkellä ole tarjolla. Laji on vaikea, mutta tavoitteena on huumorin avulla tuoda iloa ja valoa ihmisten elämään.

Lähteet: YLE Uutiset