Twiittauksista syntyi romaani

Maailman ensimmäinen twitter-romaani on julkistettu Turun Kirjamessuilla. Todellisuudesta Toiseen -kirja on syntynyt internetin viestipalvelun käyttäjien yhteistyönä.

Mikko Karpin kirjoittama ja Esa Nikkilän tuottama Twitter-romaani julkistettiin Turun kirjamessuilla. Kuva: YLE / Timo Selänne

Kirjan jokaisen luvun on aloittanut kirjailija Mikko Karppi, ja luvut on kirjoitettu kollektiivisesti loppuun Twitterissä. Käyttäjillä oli kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa luvut loppuun. Koko romaani syntyi neljässä kuukaudessa.

Twitter on internetpalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa 140 merkin päivityksiä Internetissä. Usein siitä käytetään nimitystä mikroblogi.

Viestiehdotuksia tuli noin 3000 kappaletta ja näistä mukaan valittiin yli tuhat twiittiä eli viestiä. Omakustanteena julkaistavan kirjan nimi sekä jokaisen luvun nimi valittiin niin ikään käyttäjien tekemien ehdotusten pohjalta.

Mikko Karpille päätös lähteä uutta tekniikkaa hyödyntävän kirjan tekijäksi oli helppo.

- Kirjailijataustani on ehkä vähän muutenkin tavallisuudesta poikkeava. Kun kuulin projektista, meni noin 2,5 sekuntia, kun päätin lähteä mukaan, kuvailee poliisi- ja urheilutaustan omaava Karppi.

Mikko Karpin mukaan kokemus oli jännittävä, sillä juoni olisi voinut lähteä mihin suuntaan tahansa.

- Alkuasetelmassa nuori mies on viimeisellä terapiakäynnillään; hän on harhoissaan joutunut punahattuisen miehen vainoamaksi. Terapeutti näkee viimeisen käynnin jälkeen ikkunasta, kuinka kuvaillun näköinen punahattuinen mies lähtee seuraamaan potilasta, ja romaanissa pyritään selvittämään, kuka tämä mystinen mies on ja miksi hän vainoaa uhriaan, kertoo tuottaja Esa Nikkilä juonen lähtöasetelmat.

Vaikka kirja onkin syntynyt netissä, ja elämme digitekniikan ja sähkökirjojen läpimurtokautta, kummatkin uskovat painetun kirjan tulevaisuuteen. Twitter-kirjan tekijöille oli kunnia-asia saada bittiavaruudessa syntynyt teos konkreettisiin kansiin.

- Pystyimme osoittamaan itsellemme ja muille, että tällaista voidaan tehdä uudella, sähköisellä keinolla. Ja ennenkaikkea ihmiset pystyvät yhdessä tekemään, tuntematta toisiaan. Ja ehdoton kruunu tälle projektille on, että se on nyt fyysisessä muodossa.

Twitter-romaanille suunnitellaan jo jonkinlaista jatkoa. Mahdollisesti Todellisuudesta Toiseen -teos käännetään englanniksi, tai uusi projekti toteutetaan alusta alkaen englanniksi. Muitakin uutta tekniikka hyödyntäviä hankkeita Karppi ja Nikkilä kumppaneineen ovat jo pohtineet.