Kaupungin kasvusta paineita päiväkoteihin

Muuttoliike ja korkea syntyvyys ovat lisänneet merkittävästi paineita päivähoitoon Kokkolassa. Erityisesti alle 3-vuotiaiden päivähoidon tarve on kasvanut. Viime vuonna Kokkolaan syntyi yli 600 lasta, joista suuri osa tarvitsee hoitopaikan jo nyt.

päivähoito
Leikkiviä lapsia kokkolalaisen Kiviniityn päiväkodin pihalla
YLE / Kia-Frega Prepula

Taustalla on hyvä työllisyystilanne palvelualoilla. Ruuhkaa hoitopaikkoihin on erityisesti uusien asuntoalueiden lähellä kuten Kirkonmäellä ja Rytimäellä. Päivähoitopaikka ei välttämättä löydykään lähimmästä päiväkodista, sanoo palvelupäällikkö Ulla Nukarinen Kokkolan kaupungilta.

- Tänä päivänä hakijat ovat todellakin nuoria. Alle kolmivuotiaita on tulossa hoitoon huomattavasti enemmän kuin nykyisissä päiväkodeissa on näille tarkoitettuja paikkoja, sanoo palvelupäällikkö Ulla Nukarinen.

Vaikka paineet ovat kovat, kaupunki on pystynyt täyttämään velvoitteensa päivähoitopaikkojen järjestämiseksi.

- Tähän mennessä olemme kyllä selviytyneet ihan hyvin siitä. Toki vanhemmat saattavat olla hieman eri mieltä, koska hoitopaikka ei ole aina järjestynyt kodin läheltä, joka on ollut ensisijainen toive. Vapaa paikka on saattanut löytyä toiselta puolelta kaupunkia, sanoo Nukarinen.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa