Sunnuntaisuomalainen: Teiniraskaudet lisääntymässä

Alle 18-vuotiaille tytöille tehdyt raskaudenkeskeytykset yleistyivät vuonna 2009. Teinityttöjen aborttien määrä on vähentynyt tähän asti koko 2000-luvun, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

Kotimaa
Raskaana olevalle naiselle tehdään ultraäänikuvaus
YLE

Teiniraskaudet ovat tavallisesti suunnittelemattomia. Usein joko ehkäisy ei ole toiminut, tai sitä ei ole käytetty. Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman Väestöliiton yleislääkärin Miila Halosen mukaan kaikki nuoret eivät muista tai kehtaa vaatia ehkäisyn käyttöä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämien tietojen mukaan useissa tapauksissa teiniäidit kasvattavat lapsensa varsin itsenäisesti, ilman kumppanin tai omien vanhempien tukea.

Lähteet: YLE Uutiset