Santorum luopui presidenttikisasta

Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitellut Rick Santorum on vetäytynyt kisasta. Santorum piti tiistaina kotiosavaltiossaan Pennsylvaniassa puheen, jossa hän ilmoitti, että vuoden 2012 presidenttikilpa on hänen osaltaan ohi, mutta taistelu presidentti Barack Obaman päihittämiseksi jatkuu.

Ulkomaat
Rick Santorum.
Rick Santorum.Larry W. Smith / EPA

Santorumin mukaan kampanja oli kaikesta huolimatta suuri menestys.

- Vastoin kaikkia odotuksia voitimme 11 osavaltiossa ja miljoonia ääniä, ja ennen muuta kosketimme ihmisten sydämiä, Santorum sanoi.

Hän ei maininnut puheessaan Mitt Romneya, jota hän on kampanjan aikana syyttänyt liian liberaaliksi. Kampanjalähteiden mukaan Santorum kuitenkin puhui Romneyn kanssa etukäteen, ja tämä kiitti häntä taitavaksi ja kunnioitettavaksi vastustajaksi. Romney antoi myös lausunnon, jossa hän sanoi, että Santorum on osoittanut olevansa puolueelle ja koko maalle tärkeä ääni.

Santorumin kerrotaan aikoneen jatkaa vielä kahden viikon ajan eli Pennsylvanian esivaaleihin saakka, mutta hänen nuorimman tyttärensä sairaus muutti suunnitelmia. Pennsylvanian esivaaleista oli ennustettu tiukkaa kisaa Santorumin ja Romneyn välillä.

Santorum on kamppaillut ehdokaskisan kakkosena. Hän ehti kerätä selvästi enemmän valitsijamiehiä kuin Newt Gingrich ja Ron Paul, mutta vain hieman yli puolet siitä, mitä Romneylla nyt on takanaan.

Republikaanien valitsijamieskokous nimittää puolueen ehdokkaan elokuussa. Romney saavuttanee voittoon vaaditun valitsijamiesmäärän kesäkuun alkupuoleen mennessä.

Lähteet: AP, Reuters, AFP