Aira Samulin puhuu naurun ja ilon puolesta

Tanssinopettaja ja mediapersoona Aira Samulin on juhlinut koko kesän. Heinäkuussa tuli täyteen tuhat kuukautta elettyä elämää eikä vauhti ole hiipunut. Samulin jaksaa yhä tanssia, laulaa, nauraa ja iloita ja näitä elämän eliksiirejä hän haluaa jakaa myös muille.

Ikinuori Aira Samulin osallistui vanhustenhoitoa koskevaan SuomiAreena-keskusteluun. Kuva: YLE / Lore Korpelainen

Kun tapahtumaan halutaan kaukalokaupalla hyvää mieltä ja elämän energiaa, käy tanssiopettaja Aira Samulinin nimi monen järjestäjän mielessä. Jyväskylässä järjestetyillä Täyttä elämää -messuilla ei jääty harkitsemaan Samulinin kutsumista, vaan hänet tilattiin avaamaan tapahtuma, jossa seniorikansalaisille jaettiin tietoa ja tunteita tuutin täydeltä.

Eikä Samulin pettänyt yleisöään. Kaupunginteatterilla naurettiin niin, että napaan sattui. Nauru onkin Samulinin mielestä yksi ihmiselämän suurimpia riemuja. Kun oikein naurattaa, siinä rentoutuu sekä keho että mieli. Muutenkin Samulin on sitä mieltä, että suomalaisten suusta pitäisi tulla ulos paljon enemmän.

- On tärkeää, että nauraa välillä niin, että hytkyy! Se on terveellistä kaikella tavalla, hyvä ja tehokas ihan fyysisenä tapahtumanakin. Ihmisten pitäisi myös laulaa ja puhua itsekseen, jotta se kyky säilyisi. Ja tanssia pitää myös, Samulin kannustaa.

Oman elämän energiansa ja iloisuutensa Samulin kertoo saaneensa osin veren perintönä.

- Kyllä se osin on geeneissä, taustalta löytyy viipurilainen sukuni ja Hyrsylänmutka, jossa isäni oli sotilakomennuksella ja jossa synnyin itkuvirsien säestyksellä, mutta ilon ja karjalaisen kulttuurin keskelle. Viipurihan oli tuohon aikaan Suomen kansainvälisin kaupunki, huvittelun ja kulttuurin keskus, muistelee Samulin.

Tuhat kuukautta eikä tunnu missään!

Elämä on kuitenkin välillä ollut myös kovaa ja vastoinkäymisten keskellä elämän pienet ilon pilkahdukset nousevat Samulinin mukaan arvoon arvaamattomaan. Ilon hetket eivät kuitenkaan välttämättä tule kotiovelle, vaan niitä varten pitää nousta ja lähteä.

- Arvo Ylppö sanoi aikoinaan, että täytyy lähteä. Täytyy lähteä, vaikka tuntuu, ettei jaksaisikaan ja lonkkaa särkee tai ei tiedä, mitä laittaa päälle. Ylppö sanoi, että pitää tehdä vaikka tikusta asiaa ja lähteä ihmisten keskelle ja pysyä liikkeessä. Käyn paljon eri tilaisuuksissa ja kun näen sen, miten paljon väkeä on liikenteessä ja miten iloiset ilmeet kaikilla on, ilahdun suunnattomasti, Samulin sanoo.

Aira Samulin täytti heinäkuussa tuhat kuukautta mutta nämä kuukaudet eivät häntä jarruta. Samulin joutuukin tämän tästä vastaamaan kysymykseen, mikä on hänen nuorekkuutensa ja elämänpalonsa salaisuus. Tai että kuinka nuoreksi hän itsensä oikein tuntee.

- En minä tunne mitään ikää! Olen terve ja hyvässä kunnossa eikä ikä näy oikein millään tavalla. Tietenkin otan sen huomioon enkä ylimitoita tekemisiäni, vaikka muiden mielestä sitä koko ajan teenkin, nauraa Samulin.

Samulin toivoo ja uskoo, että elämällä on vielä paljon annettavaa. Jäljellä olevien vuosien määrää hän ei halua ajatella.

- En edes halua ajatella sitä, että elämä loppuu, kyllä minä haluan elää. Ja elämänhalu onkin yksi elossa pitävä voima. Elän päivän kerrallaan, Samulin kertoo elämänfilosofiastaan.

Vanhan intiaanin viisaus lämmittää

Samulin on kiertänyt viime vuosina vanhainkoteja yhdessä Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisen toiminnanjohtaja Pirkko Lahden kanssa. Naiset ovat vierailleet yli 70 vanhainkodissa ja huomanneet, että liian monelta vanhukselta puuttuu joku, joka viipyisi vierellä.

- Viemme sinne iloa, tanssia ja laulua. Yritämme saada vanhukset nauramaan ja kannustamme heitä kertomaan omia tarinoitaan ja muistelemaan lempilaulujaan, kertoo Samulin vierailuista.

Yksi Samulinin lempitarinoista on kertomus vanhasta intiaanista. Tarina tiivistää hänen mielestään oivasti sen, miten jokainen meistä voi valita, miltä elämä maistuu.

- Intiaanivanhus kertoi, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa. Toinen ajattelee myönteisesti ja toinen valittaa aina. Nuorempi intiaani istui samalla nuotolla ja kun tuli oli jo hiipunut, hän kysyi vanhemmalta intiaanilta, että kumpiko näistä koirista voi paremmin. Vanhus vastasi, että se, jota minä ruokin.