Britannia poistaa hyvätuloisten lapsilisät

Säästöjä etsivä Britannian hallitus aikoo poistaa hyvätuloisten lapsilisät. Vuodesta 2013 alkaen yli 44 000 puntaa, eli yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat eivät enää saa lapsilisää.

Ulkomaat

Hallitus laskee säästävänsä näin miljardi puntaa eli 1,15 miljardia euroa. Lapsilisien leikkaus on osa konservatiivien ja liberaalidemokraattien koalitiohallituksen radikaalia sosiaaliturvauudistusta, jossa erilaiset asumis- ja työttömyystuet sekä verovähennykset on määrä yhdistää yhdeksi tukimuodoksi.

Valtiovarainministeri George Osborne julkisti lapsilisäsuunnitelman BBC:n radiohaastattelussa ennen konservatiivien puoluekokouspuhettaan. Puheessa hänen on määrä puolustaa suunnitelmaansa hankkiutua eroon Britannian 109 miljardin punnan rakenteellisesta alijäämästä kuluvan hallituskauden aikana.

- Uskon ihmisten ymmärtävän, ettei ole oikein verottaa 18 000 puntaa vuodessa ansaitsevia maksaaksemme lapsilisiä yli 50 000 puntaa vuodessa ansaitseville, Osborne sanoi.

Lähteet: YLE Uutiset