YK:n turvallisuusneuvosto ja Clooney visiitillä Sudanissa

Kaikkien turvallisuusneuvoston 15:n jäsenmaan suurlähettiläät ovat aloittaneet vierailun Etelä-Sudanissa. He haluavat osoittaa kansainvälistä tukea tulevalle kansanäänestykselle Sudanin kahtiajaosta.

Ulkomaat

Hurraavat väkijoukot ottivat vastaan YK-suurlähettiläät heidän saapuessaan Etelä-Sudanin pääkaupunkiin Jubaan keskiviikkona. Sadat ihmiset olivat kokoontuneet lentoasemalta suurlähettiläät majoittavaan hotelliin johtavan tien varrelle.

Sisällissota Etelä-Sudanin kapinallisten ja maan armeijan välillä päättyi kymmenen vuotta sitten rauhansopimukseen, jossa luvattiin kansanäänestys etelän irtautumisesta. Äänestys on määrä järjestää tammikuun 9. päivänä ensi vuonna.

Turvallisuusneuvosto haluaa viestittää sudanilaisille, että kansanäänestys on järjestettävä ajallaan ja rauhallisesti sekä että sen tuloksen on oltava uskottava. Etelä-sudanilaisten uskotaan äänestävän irtautumisen puolesta.

Suurlähettiläillä ei ole aikomusta tavata matkallaan Sudanin presidenttiä Omar al-Bashiria, jota vastaan on nostettu syyte kansanmurhasta Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa.

Myös amerikkalainen elokuvanäyttelijä George Clooney on kiertomatkalla Etelä-Sudanissa, jossa hän tekee dokumenttia televisioyhtiö NBC:lle. Clooney sanoi pelkäävänsä, että alueella syttyy uusi sota.

Lähteet: AFP, AP