Ryhmäteatterin S.O.S. on tarina nyky-Suomen hädästä

Naisella on melko tuore ero takana. Mies on löytänyt uuden ja kääntynyt uskoon. Naiselta puolestaan meni usko, elämään. Ja jäi 11-vuotias poika, yksiö ja salsalevy cd-soittimeen.

Yle Uutisten artikkeliarkisto
Pertti Sveholm, Tiina Lymi ja Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä SOS.
Pertti Sveholm, Tiina Lymi ja Santtu Karvonen Ryhmäteatterin näytelmässä SOS.Teppo Järvinen

Äksy naapurinmies tekee viiniä kellarissa. Myy seostaan ranskalaisena laatutuotteena, kiistelee vähän oudon vaimonsa kanssa ja haaveilee kämpästä Ranskassa.

Ikäistensä hylkimä 11-vuotias lukee samaisessa kellarissa Titanicin tuhosta. Poika ihailee uljasta kapteenia, joka vajoaa suoraselkäisenä tyrskyihin.

Kaikkia kolmea yhdistää unelmointi, panikointi ja yksinäisyys. Ja raivoisat mielentilan heilahtelut.

Näyttelijänä paremmin tunnetun Tiina Lymin kirjoittama ja ohjaama S.O.S. kertoo lapsen turvattomuudesta maailmassa, jossa aikuinenkin on turvaton. Tarinan jokainen henkilö voi hirveän pahoin ja jokainen on kyvytön auttamaan toistaan. Kunnes yhtenä päivänä, kun mennään oikein pohjalle, kun katsotaan paitsi toista myös itseä silmiin, tapahtuu pieni ihme. Onkin yhtäkkiä mahdollista alkaa rakentaa sitä turvasatamaa, jota elämäksi kutsutaan.

S.O.S. on näytelmä tärkeästä aiheesta ja tärkeästä näkökulmasta. Se on jotenkin niin yksinkertainen, suora ja selkeä, että siinä on klassikon aineksia.

Onko kukaan älynnyt/halunnut/uskaltanut tarttua teatterissa tähän asiaan tällä tavoin? Tähän lasten niin tavanomaiseen heitteille jäämiseen?

Ehkä on, mutta ei ainakaan kovin usein.

Mielenkiintoisesti S.O.S. vertautuu nykyisen Kansallisteaterin johtajan Mika Myllyahon Ryhmäteatterissa toteuttamaan trilogiaan Paniikki - Kaaos - Harmonia.

Myllyahon trilogia kiteytti nykyihmisen ahdistuksen ja epätoivon syyt hienosti. Katsoja aisti, että kirjoittaja tiesi itsekin, mistä puhutaan.

Lymin S.O.S. astuu samalla tavoin hyvin vaivattomasti näyttämöltä tavallisen ihmisen luo, sinne katsomoon. Teksti tuntee tuskaa ja jakaa ilot katsojan kanssa. Näytelmän kehyskertomus, tarina pojasta, joka huomaa, ettei tyrskyihin vajoaminen olekaan niin hienoa kuin pelastusveneeseen kapuaminen, on sekin niin simppeli, että ihmetyttää. Aluksi Titanic-vertaus tuntuu jopa liian kuluneelta. Mutta ei se ole. Siitä kehkeytyy hyvä metafora näköalattoman ajan sankarinkaipuusta.

Tiina Lymin S.O.S. puhuttelee ihmistä. Varmaan vielä sävykkäämmin jatkossa, kunhan tekstiin täysillä heittäytyvät näyttelijät pääsevät irti heitä vielä ensi-illassa vaivanneesta ylivireestä. Ja löytävät muitakin sävyjä kuin raivon ja vielä isomman raivon.

Jaana Semeri

-tv-tuottaja ja toimittaja YLE Kulttuurissa. Rakastaa elokuvia, teatteria ja kirjoja. Mutta ei aina. Toisin kuin muotia, käsitöitä ja kissoja.