Rovaniemen kiistelty kerrostalokaava hyväksyttiin

Rovaniemen keskustan kiistellyn kerrostaloalueen kaava hyväksyttiin äänestyksen jälkeen. Rovaniemen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina Kiela-hankkeen kaavamuutoksen äänin 60-15.

kunnanvaltuustot
Kiela-suunnitelman havainnekuva ilmasta.Arkkitehtitoimisto Laatio

Kaupunginvaltuustossa äänestettiin vain korttelin 34 tontista 12, jossa on Ferdinand Salokankaan suunnittelema koulu.

Ensin Sari Ylipulli (vihr) esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun ja Museoviraston edustaja kutsutaan valtuuston kuultavaksi. Minna Myöhänen (vas) kannatti esitystä. Äänin 53-22 valtuusto kuitenkin päätti jatkaa asian käsittelyä.

Sen jälkeen Ylipulli esitti, että kaupunginhallituksen esitystä korttelin 34 kaavasta ei hyväksytä. Myöhänen kannatti häntä. Tämä äänestys päättyi lukemin 60-15. Vihreiden valtuustoryhmän jäsenet ja Myöhänen jättivät eriävän mielipiteen valtuuston päätöksestä.

Lopusta Kiela-alueesta eli korttelista 33 ja 34 (lukuunottamatta tonttia 12) valtuusto ei äänestänyt vaan kaavapäätös syntyi yksimielisesti.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi lisäksi ryhmänjohtajien yhteisen ponnen, jossa kaupunginhallitus velvoitetaan välittömästi etsimään uudet tilat eläkeläis- ja vammaisjärjestöille. Tilojen on löydyttävä joko ensimmäisinä valmistuvista kerrostaloista tai muualta ydinkeskustasta. Työtä varten olisi perustettava oma ohjausryhmä.

Säilytetäänkö koulu vai ei?

Valtuustossa kinattiin maanantaina eniten juuri siitä, onko Ferdinand Salokankaan suunnittelema vanha Ounaskosken koulu säilyttämisen arvoinen vai ei. Enemmistö valtuutetuista kannatti koulun purkamista.

Kiihkeimmin koulun säilyttämisen kannalla ollut Sari Ylipulli ihmetteli sitä, miksi koulu aiotaan purkaa ottamatta huomioon Museoviraston lausuntoa. Kielan kaavaluonnos oli esillä 15.9. asti, kun Museoviraston lausunto tuli päivä sen jälkeen. Museovirasto on ilmoittanut olevansa tyytymätön siihen, ettei Rovaniemen kaupunki aio suojella koulurakennusta. Sen sijaan Salokankaan suunnittelema opettajien asuintalo säilytetään.

- Täällä on asetuttu rakennussuojelun korkeimman asiantuntijaviranomaisen eli Museoviraston yläpuolelle. Millä lihaksilla, Ylipulli kysyi.

Ylipulli haluaisi muuttaa vanhan koulun Mahdollisuuksien taloksi. Se olisi muun muassa erilaisten järjestöjen ja yhdistysten yhteinen kohtauspaikka.

Viisihenkisen vihreiden valtuustoryhmän lisäksi koulun säilyttämisen puolesta puhuivat myös Minna Myöhänen (vas) ja Johannes Ahola (kesk).

- Koulurakennus ei kuulu Salokankaan helmiin, mutta koska Rovaniemellä ei ole juurikaan vanhoja rakennuksia, suojelemisen kynnyksen on oltava alempana, Ahola totesi.

Vaikka Ylipulli piti koulua hyväkuntoisena, moni valtuutettu oli toista mieltä.

Noin 500 asuntoa

Moni valtuutettu muistutti, että Kiela on ehkä suurin ja merkittävin yksittäinen kaavapäätös Rovaniemellä. Sen myötä ydinkeskustaan rakennetaan 500-550 kerrostaloasuntoa.

16 kerrostaloa nousee noin kymmenen vuoden kuluessa eli sitä mukaa kun rakennusyhtiö YIT saa asuntoja myytyä. Rakennustyöt alkanevat ensi vuonna.

Lähteet: YLE Lappi / Perttu Ruokangas